September 10, 2018

August through phone

Puhelinkuvia-001

1. Niin nätti auringonlasku ukkosmyrskyn jälkeen!

2. Jäätelö treffeillä pitkästä aikaa Coffarissa. Mun makea kiintiö on näköjään pienentynyt olemattomiin, kun tuokin jätski oli mun makuun ihan liian ällömakea ja puolet jäi siitä syömättä.

3 - 4. Sisustus inspistä antoi tuo ihanasti sisustettu huone Ikeassa, jonka kaikki kalusteet olisin voinut kotiuttaa itselleni. Käytiin taas pyörähtämässä Kuopion Matkuksessa ja mukaan lähti muutamalla sadalla eurolla enemmän tavaraa, kuin oli tarkoitus ostaa. Tosin tuo kuvassa oleva ihana palmuvehka jouduttiin antamaan mun iskälle, koska netin mukaan se on myrkyllinen kissoille. Pitää siis tulevaisuudessa olla tarkempi näissä, jos oikeita kasveja meinaa kotiin ostaa. Meidän entisiä kissojen syömiä kasveja katsoessa tekisi mieli vaan ostaa suosiolla niitä tekokasveja...

Puhelinkuvia

1 - 4. Käytiin kansainvälisillä markkinoilla kiertelemässä tämän vuotista tarjontaa. Kukka tarjonta oli yhtä upea kuin viime vuonnakin ja olisi tehnyt mieli viedä muutama kasvi kotiin asti, mutta avopuolisolta tuli siihen kielteinen vastaus. Mukaan lähti tällä kertaa vain yksi kesähattu, jota en kerennyt käyttää vielä tänä kesänä ollenkaan. Yritettiin myös saada mulle tuollainen minions pehmolelu, mutta turhaan meni nekin kolikot.

Puhelinkuvia-002

1. Ensimmäistä ja todennäköisesti myös viimeistä kertaa tennistä pelaamassa. Oon joskus seitsemän vuotiaana aiemmin kokeillut tennistä muutaman kerran lyöden ja silloin se vaikutti ihan kivalta. Nyt aikuisiässä mua vaan turhauttaa jatkuva pallojen hakeminen toiselta puolelta kenttää ja muutenkin verrattuna sulkapalloon tennis on miljoona kertaa hankalampi.

2. Mun pusu poika <3

3. Kenkäholisti taas vauhdissa. Tällä kertaa bongasin nuo Vansin kengät puoleen hintaan ja noita oli enää yksi pari jäljellä ja juuri mun kokoa. Se täytyi olla siis kohtaloa, joten lähtivät ne heti mun ostoskoriin. Punaiset sandaalit olivat myös puoleen hintaan Skopunktenissa ja mulla on ennestään vähän saman tyyliset kengät, mutta ne hiertävät niin pahasti, ettei niillä voi kävellä. Nuo onneksi ovat ihan täydelliset jalassa, eikä ulkonäöstä ole moittimista!

4. Sarpan kokkikoulu osa 1. Tein ensimmäistä kertaa itse mustikkapiirakkaa ja ekaksi piiraaksi se onnistui oikein hyvin. Muutaman parannuksen vaan tekisin alkuperäiseen reseptiin, jolloin tuosta tulisi ihan täydellistä!

Puhelinkuvia-003

1 - 2. Käytiin pelaa ekaa kertaa minigolfia, josta mulle jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Aluksi se oli todella hauskaa kun itse olin voitolla (huono häviäjäkö?), mutta sitten kun pelikaveri alkoi saamaan hole in one:ja perä toisensa jälkeen, niin alkoi hauskuus katoamaan pelistä. Lopussa sovittiin että ei enää lasketa ollenkaan pisteitä, niin mulle tulisi parempi mieli... :D

3. Sarpan kokkikoulu osa 2. Tein myös ensimmäistä kertaa muffinseja ja nämä onnistuivat kanssa oikein hyvin, vaikka aluksi hieman epäilytti niiden ulkonäkö. Tosin yhtä enempää ainakaan minä en jaksanut syödä, joten loput vietiin mun äidin luokse, jossa ne menivät kaupaksi hetkessä ja saivat paljon kehuja.

4. Meidän kyläluuta Kisse tutustumassa mun siskon kissoihin, jotka ovat melkein saman ikäisiä kolmestaan. Naikkoset ottivat vallan talossaan ja piirittivät Kisse paran keittiön nurkkaan. Eivät tainneet tykätä kun mies tuli taloon. :D

Puhelinkuvia-004

1. Tämä peli ei tunnut loppuvan ikinä, mikä on toki vaan hyvä asia. Olen valehtelematta pelannut tuota jo parisen viikkoa, eikä päätepysäkkiä näy vieläkään. Todella hyvä peli, vaikka en niinkään fantasia peleistä tykkää, niin tuon parissa aika lentää kuin siivillä.

2. Sisarukset aina tappelevat mun kainalo paikasta nukkumaan mennessä ja yleensä Mörri on se joka siihen tulee ekana. Tällä kertaa Kisse oli kerennyt valloittaa sen ja Mörri tuijotti minua kissanpentuilmeellä "Äiti, miksi tuo on mun paikalla?" :D

3. Sarpan kokkikoulu osa 3. Tällä kertaa kokeiltiin ekaa kertaa gnocchi vuokaa, josta itse en ainakaan tykännyt yhtään. En ole kovinkaan tomaatin ystävä ja tuossa sitä oli ihan reilusti monessa eri muodossa. Avopuoliso söi tuota ihan normaalisti, mutta itselleni jouduin tilaamaan vielä kebabit kotiin. Loput ruuasta vietiin sitten mun äidin luokse, joka tykkäsi siitä todella paljon.

4. Olkkari tällä hetkellä <3 Tosin tuo ikkunalauta kaipaa vielä kipeästi muutaman kasvin tuomaan lisää väriä huoneeseen. Enkä ole varma tykkäänkö tuosta sohvapöydästä enää... Taitaa olla ikuisuusprojekti tämä meidän kämpän sisustaminen.

No comments:

Post a Comment