Heippa ja ihanaa kesäkuun ensimmäistä päivää! Mun päivä on mennyt rauhallisesti ihan vaan kotosalla ja kohta mennään yön yli vahtimaan kahta koiraa mun poikaystävän isän luokse. Suunnitelmissa on siellä ainakin saunomista ja leffan katselua, joten rauhallisessa tunnelmissa taitaa menee loppu iltakin. Saa nähdä kuinka meidän kaksi kisua pärjää ekaa kertaa kahdestaan yön yli. Varmaan ainakin vessapaperit ovat pitkin lattioita, peikonlehti raadeltuna, sekä ruoka- ja vesikuppi nurin lattialla. Ei nimittäin olisi ensimmäinen kerta, kun näin tapahtuisi.
Mutta nyt itse aiheeseen, josta halusin tänne myös kirjoitella. Olen nimittäin jo jonkin aikaa miettinyt huonoja puolia siitä, että olen ainut bloggaaja mun kaveripiiristä ja siitä miten se sitten vaikuttaa niin mun blogiin kuin kaverisuhteisiin.
Ihan ekana mikä tulee mieleen on jatkuva kuvaajan puute tai pikemminkin, että mulla on vaan yksi vaihtoehto. Nämäkin asukuvat on mun poikaystävä ottanut ja niin on myös kaikki muutkin kuvat, kun muutettiin yhteen asumaan. Harvemmin tulee pyydettyä ketään kaveria ottamaan kuvia, sillä tiedän jo että jos heti ei tule onnistuneita otoksia puolessa tunnissa, niin se homma jää sitten siihen. Kuvien ottamisessa toki menee aina oma aikansa ja kun sitä tekee joka viikko useampi päivä, niin rupee se jossain vaiheessa jo ärsyttämään. Vielä kun jos ei tykkää muuten harrastaa kuvailua ja sitä joutuu tekemään kokonaan jonkun toisen hyväksi. Mulla on yleensä tietty visio minkälaisia kuvia haluan itsestäni milläkin hetkellä ottaa, mutta sitä on joskus vaikea selittää sellaiselle, joka on hädin tuskin koskaan kuvannut järjestelmäkameralla. Joten ymmärrän, että hermot saattaa palaa kuvaajalla nopeasti, mun käskytyksestä.
Pakostikin tässä tulee pieni kateus niille joilta löytyy muita bloggaaja kavereita tai niin harraste- kuin ammattikuvaajia, joiden kanssa viettää vaikka kuvaus treffejä tai voi napata muutaman kuvan extemporena matkanvarrella. Sellaista nimittäin multa ei löydy.
Toinen juttu liittyy myös kuvien ottamiseen, mutta erityisesti niihin henkilöihin jotka heti ärsyyntyvät, jos haluan itse ottaa jostain hetkestä kuvan. Tässä tulee pakostikin mieleen vahvana esimerkkinä ruoka kuvat ja niistä jatkuva naljailu. Ymmärrän, että kun ollaan syömässä, niin haluttaisiin heti päästä ruuan kimppuun, mutta onko se oikeasti niin hirveää odotella muutama minuutti, että saisin aterian ikuistettua kameralle. Tai se että haluan ottaa kuvan vaikkapa piknikillä skoolatessa kuohuvaa, niin heti tulee kommentteja "nopeasti sitten", "onko ihan pakko" jne. Näissäkin tilanteissa menisi vain muutama minuutti, mutta jostakin syystä aina tulee vaan tiuskimista niskaan. Toki myös kuvaajan pitää ymmärtää, että kaikkina hetkinä ei kannata ottaa sitä kuvaa.
Joillekin ihmisille se kuvien ottaminen ei ole tärkeää ja jostain hetkestä haluaisi vaan nauttia ilman kameroita. Tällöin heidän on myös vaikea ymmärtää itse kuvaajan näkökulma ikuistaa hetki ja mahdollisesta julkaista jotain sosiaalisessa mediassa. Mutta olisi silti kiva jos antaisi sen muutaman minuutin aikaa ottaa kuvan ilman sen enempää sanomista, sillä jotkut kuten minä nautin kauniiden kuvien ottamisesta ja niiden jälkeenpäin katsomisesta. Joillekin kuvien ottaminen on rakas harrastus tai jotkut jopa tienaa elantonsa sillä. Kunhan vaan kameran takana oleva tajuaa lopettaa kuvaamisen ajoissa ja nauttia myös seurasta ja tilanteesta, niin olisi myös kohteliasta muilta paikalla olevilta antaa toisen ottaa ne kuvat. Näin kaikki olisivat tyytyväisiä ja vältyttäisiin turhalta kinastelulta!
Huh tulipas tähän tekstiä, mutta olenpa ainakin nyt sanani sanonut. Näihin tunnelmiin toivotan teille ihanaa viikonloppua! :)
Mekko H&M | Teeppari Bik Bok | Kengät Vans | Kello Daniel Wellington | Nilkkakorut Glitter
No comments:
Post a Comment