June 24, 2018

Midsummer´18

IMG_4073-2

Tätä hetkeä olen odottanut koko viikonlopun, kun saa vaan istua rauhassa sohvannurkassa ja tehdä omia juttuja. Nämä kolme päivää ovat menneet juostessa paikasta toiseen, eikä välissä ole kerinnyt paljoa hengähtää. Nyt onneksi pyhät on ohi ja huomenna saa palata jo takaisin arkeen.
Nämä kaikki kuvat ovat perjantain juhlista, kun oltiin mun mummin 80v synttäreillä. Juhliin ruvettiin valmistumaan jo aikaseen aamusta ja iltaan saakka siellä oltiin. Mentiin vielä siitä mun äidin luokse pariksi tunniksi istumaan iltaa.
Seuraavana päivänä järjestettiin meidän kämpässä tuparit mun perheen kesken ja siinä vierähti muutama tunti, niin laittaessa ruokaa, kuin itse juhlissa. Illalla lähdettiin sitten kaverin mökille saunomaan ja uimaan ja kotona oltiin vasta puolen yön jälkeen. Itse olin ihan rättiväsynyt, niin nukahdin heti, kun vaan sänkyyn pääsin.
Tänä aamuna nukuttiin melkein puolille päivää ja melkein heti lähdettiin mun äidin luokse syömään koko perheen voimin. Paikanpäällä odotti iso kasa grilliruokaa, jota tänä viikonloppuna on tullut syötyä ihan urakalla. Takaisin kotiin tultiin iltapäivällä ja nyt vihdoin voin todeta juhannuksen olevan meidän osalta ohi.
Tapahtumarikkaat viikonloput ovat toki välillä kivaa vaihtelua siihen perus arkeen. Varsinkin sen kaiken hulinan jälkeen on sitten ihana vaan olla kotona kaikessa rauhassa ja nauttia hiljaisuudesta. Nyt myö jatketaan kotisohvalla oleilua ja Outlanderin uudelleen katsomista. Sain vihdoin mun poikaystävän katsomaan sitä ja illat ovatkin menneet sen parissa. Joten enempää sanomatta toivotan oikein rentouttavaa sunnuntai iltaa! :)

Juhannus18 IMG_4029-2 Juhannus18-002 Juhannus18-001

No comments:

Post a Comment