September 12, 2015

The Hunting Party Tour

IMG_4714

Vuorossa olisi vähän takaisinheittoa elokuuhun, kun olin kaverin kanssa Himoksella katsomassa Linkin Parkin keikkaa. Ei tostakaan reissusta selvitty ilman muutamaa muuttujaa. 
Ekanakin huomattiin vasta matkalla Jämsään, kun katsottiin tapahtuman nettisivuilta mitä saa ottaa mukaan alueelle, että laukkujen/reppujen vieminen alueelle on kielletty. Itselläni oli matkassa mukana matkalaturista sadetakkiin kaikkea mahdollista varan vuoksi, niin siinä oli kiva sitten yrittää tunkee taskuihin kaikki pakolliset tavarat. 
Toisena huomattiin sitten vasta alueella, että mun kaverilta puuttui henkkarit, jolla päästäis anniskelualueelle. Onneks kumminkin kelpasi näyttää vain kuva passista puhelimen kautta, niin päästiin ottaa vähän kurkun kostuketta. 
Niin ja kolmantena huomattiin sitten, että monella oli just semmoiset pienet iltalaukut mukana... Olivat toki voineet mainita, että iltalaukut ovat sallittu ottaa alueelle muuallakin kun vaan tapahtuman Facebook ryhmässä (jonka huomasin vasta keikan jälkeen). Meinaan, että monella ei ole edes tunnuksia sinne tai eivät ole liittyneet siellä tapahtuman sivulle. Ja jollakin oli alueella samanlainen REPPU mikä mullakin olisi ollut mukana. Millähän perusteella kyseinen herra on saanut kuljettaa sen alueelle...
Mutta joo hyvä keikka oli sekä Linkin Parkilla, että Dead By Aprililla, joka soitti siellä lämppärinä! :)

IMG_4717
20150912-153846

No comments:

Post a Comment