January 04, 2021

LUPAUKSET VUODELLE 2021

NEW YEAR'S RESOLUTIONS 2021

IMG_5992

Ihanaa vuoden 20201 ensimmäistä maanantaita! Mun uusivuosi meni lähinnä kuvien mukaisessa tunnelmassa, eli juustotarjottimen ja viinin parissa. Tosin tuo paljettimekko ei ollut kuvienottoa pidempään päällä, vaan asu vaihtui heti rentoihin kotivaatteisiin. Juhlittiin siis vuoden vaihtumista ihan vaan kotosalla, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli mennä ravintolaan syömään, mutta mun kuukautiskrampit saivat oman kotisohvan näyttämään erityisen houkuttelevalta vaihtoehdolta. Korkattiin poikaystävän kanssa mun uusi videopeli AC Odyssey ja myöhemmin saatiin meille vieraaksi yksi tuttava, jolloin videopeli vaihtui lautapeleihin. Vähän erilainen vuoden vaihtuminen edellisiin vuosiin verrattuna, mutta oikein kivaa oli silti!

Päätin ottaa viime vuonna perinteeksi tehdä itselleni hieman isompia tavoitteita, jotka haluaisin saavuttaa tulevan vuoden aikana. Kirjoitin ylös mun viime vuoden lupaukset myös tänne blogiin, jos kiinnostaa lukaista nekin. Niistä tavoitteista toteutui kaikki muut paitsi kasvata säästöjä, kirjoita ainakin neljä postausta per kuukausi, opettele uusi taito ja tietysti tuo löydä uusi työpaikka, kun päätin lähteä opiskelemaan. 
Vuoden 2021 lupaukset näyttävät tältä:
Uusivuosi1
Rupean käymään salilla.
Oon nyt innostunut voimaharjoituksista painoilla, jotta saisin edes lihasta luiden ympärille, kun paino ei kasva vaikka söisin kuin hevonen. Valitettavasti mun 10kg painot eivät paljoa lihasta kasvata, vaan pitäisi ottaa isommat painot kehiin, jos oikeasti haluan ruveta kasvattamaan itseäni. 

Treenaan ainakin kaksi kertaa viikossa.
Tästä on tullut mulle ihan MUST juttu. Huomaan heti omasta kropasta, jos treeni on jäänyt välistä, sillä ainakin mun selkä kipeytyy heti ja olen huomannut myös liikunnasta olevan apua myös mun ruuansulatus, eli ibs vaivoihin. 

Saavutan 500 seuraajaa Instagramissa.
Jostain sitä täytyy aloittaa, jotta pääsisi kohti unelmia.

IMG_5981

Kirjoitan ainakin yhden postauksen viikossa.
Koulun ohella tämä tavoite saattaa olla hieman hankala toteuttaa, mutta yritän parhaani. Tavoite on saada ainakin neljä postausta per kuukausi.

Päivitän säännöllisesti Instagramia.
Tämä on aina välillä päässyt unohtumaan, tai en vaan ole kiireiden takia kerennyt päivittelemään. Tänä vuonna haluankin ottaa itsestäni niskasta kiinni ja kehittää mun feediä oman näköiseksi. 

Saan uusia ystäviä.
Tämä korona aika rajoittaa niin paljon ihmisten näkemistä ja kaikki isommat opiskelijabileet peruttiin heti, kun aloitin opiskelut. Toivottavasti tänä vuonna pääsisin mun ensimmäisiin korkeakoulun opiskelijatapahtumaan tutustumaan uusiin ihmisiin, vaikka olenkin 100% introvertti. 

Kehityn sisällöntuottamisessa, otan askelia kohti mun unelmatyötä ja ylipäätään uskallan tavoitella omanlaista elämää.
Uusivuosi
Purchase a gym membership, workout at least twice a week, gain 500 followers on Instagram, write at least one blog post per week, update my Instagram account regularly, have new friends, improve my content creating skills, take steps towards to my dreams and have the courage to seek the life I always wanted to live.

Happy the first Monday of year 2021!

No comments:

Post a Comment