February 28, 2019

PUHELIMEN PERÄLTÄ - HELMIKUU

Puhelimen perältä - helmikuu-006

1-2. Ihastuin Botaniaan kertaheitolla, joten oli pakko päästä sinne uudestaankin käymään. Tällä kertaa osasin pukeutua enemmän säänmukaisesti, joten ulkonakin voitiin touhuta pidempään. Testiin pääsivät ulkoa myös potkukelkkarata ja mäki, jonka sai laskea alas liukurilla. Sisällä käytiin sitten lämmittelemässä ja otettiin vähän kuumaa juotavaa yli-imelien juustokakkujen kera.

3. Pullaposki-Kisse 

4. Ystävänpäivää juhlistettiin tällä kertaa illallisen parissa Rossossa. Olen yhtä kertaa lukuunottamatta ottanut aina saman annoksen, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Pieni katumus iski päälle, kun sain maistella tuota pizzaa, joka oli todella hyvää. Ehkä ensi kerralla voisin tehdä poikkeuksen ja tilata vihdoin jotain muuta.

Puhelimen perältä - helmikuu-002

1. Kukkia on aina yhtä ihanaa saada, mutta kissataloudessa ne eivät valitettavasti kestä paria päivää pidempään nätteinä... Nämäkin Kisse pureskeli heti, kun vaan keittiönpöydälle ne pistin, vaikka meidän taloudessa kissoilla ei ole lupaa mennä ruokapöydälle... :D

2. Löysin Tokmannilta euron maksavia kasvonaamioita, joten en voinut vastustaa kiusausta olla hamstraamatta muutaman itselleni. Tässä mulla oli testissä kissanaamio, jonka jälkeen iho tuntui niin ihanan raikkaalta. Pakko käydä ostamassa näitä lisää ennen kun ne loppuvat!

3. Vihdoin käytiin ekaa kertaa tänä talvena hiihtämässä! Tosin meidän lenkki jäi lyhyeksi, kun reippailukumppanin hiihtovarusteet eivät olleetkaan sopivat. Se pienikin matka tuntui jo raskaalta pitkän tauon jälkeen, joten ihan hyvä vain, että reissu jäi lyhyeksi.

4. Mulle iski taas innostus leipoa ja tällä kertaa päätin loihtia vadelma-valkosuklaa-sitruuna muffinseja. Iloa niistä ei mulle ainakaan pitkäksi ajaksi ollut, kun sain lieviä allergisen reaktion oireita. Lähtivät muffinsit silloin hyvin nopeasti toisiin koteihin syötäväksi...

Puhelimen perältä - helmikuu-003

1. Yksi parhaista asioista talvessa on ehdottomasti luistelu! Tekisi melkeinpä mieli ostaa uudet hienommat ja vähän naisellisemmat luistimet noiden mun hokkari ja kaunoluistimien sekoituksen tilalle.

2. Nämä hius macaronit pääsivät ensimmäistä ja todennäköisesti myös viimeistä kertaa käyttöön. Laitoin nuo kosteisiin hiuksiin ja nukuin yön yli ne päässä. Aamulla kun aukaisin niitä, niin osa hiuksista oli vielä kosteita, joten kävin ne läpi vielä hiustenkuivaajalla. Lopputulos oli silti aika hirveä varsinkin niistä kohdista joihin laitoin vähemmän hiuksia. Kiharat olivat todella epätasaisia ja mulla kun on niin pitkät ja suhteellisen paksut hiukset, niin noita pinkkejä pampuloita olisi saanut olla tuplamäärä.

3. Tohtorin luona tuli vietettyä yksi päivä seitsemän tuntia vieläpä tyhjällä vatsalla... Monesti meinasi kärsivällisyys loppua ja oli lähellä etten lähtenyt vaan kotiin. Tämän kerran jälkeen päätinkin, että en enää koskaan mene päivystykseen, kun silloin vain jos oikeasti on joku kuoleman hätä. Seuraavana aamuna mun oli vielä tarkoitus käydä näytteenottokeskuksessa, kun niin käskettiin, mutta tohtori oli näköjään unohtanut kokonaan kirjoittaa lähetteen sinne. Jalat ristissä sain sitten kiiruhtaa takaisin kotia, kun olin pidätellyt vessassa käyntiä koko aamun. Kieltämättä koko kokemuksesta jäi aika surkea jälkimaku, joten oikein innolla nyt vain odottelen laskua perään...

4. Encen kannustamista voittoon! Vaikka en ymmärtänyt koko pelistä paljoa mitään, niin oli ihan kiva nähdä kun Suomi varmisti paikkansa semi-finaalissa... :D

No comments:

Post a Comment