August 21, 2017

Kuopio weekend, day 1

IMG_9276

Kotiuduin eilen myöhään illalla ja matkalaukun purettua kääriydyin suoraan vaan peiton alle nukkumaan. Käveltiin varmaan monta kymmentä kilsaa viikonloppuna, joten jalat ja vähän joka paikka ovat ihan jumissa. Oli han huippua viettää aikaa parhaan kaverin kanssa mulle vieraassa kaupungissa ja vieläpä koko viikonloppu ihan vaan kahdestaan!
Lähdettiin ajelee porukoiden kanssa perjantai aamuna kohti Matkusta ja shoppailtiin siellä iltapäivään asti. Mukaan lähti vaan kotiin kaikkea tavaraa ja peräti yksi mekko. Ostin mie sitten seuraavana päivänä kolmet kengät alesta, kun en tajunnut ottaa hyviä kävelykenkiä mukaan reissuun. Kaverin kämpälle kun päästiin, niin vaihdettiin vaan vaatteet ja lähdettiin keskustaan käppäilee. Napattiin matkan varrelta muutamat kuvat ja mentiin syömään illallista Bowld1ner ravintolaan. Ruoka ei ollut kovinkaan erikoista ja alkuruuaksi otettiin puoliksi kahdeksalla eurolla mozzarella tikkuja joten kuviteltiin, että saatais edes neljä niitä, mutta ei kun kolme ja jotain salaatinlehtiä päälle. Onneks sentään pääruoka oli ihan normaalin kokoinen ja hintakin oli kohillaan. Ruuan jälkeen käytiin vielä kiertelee satamassa ja vielä kolmannessa puistossa. Oon niin rakastunut noihin Kuopion puistoihin! Korkattiin vielä viikonlopun kunniaksi viinipullo ja mentiin ajoissa nukkumaan odottaen innolla seuraavaa päivää. Siitä kerron enemmän myöhemmin.
Hyvää viikon alkua kaikille! :)

IMG_9263 IMG_9267 IMG_9260 IMG_9297 PicMonkey Collage2 IMG_9341

No comments:

Post a Comment