March 31, 2017

March snaps

Heippa! Heitän tänne nyt vaan pikaisesti kuulumiset. Huomenna mulla on aikainen herätys, sillä lähdetään naisten kesken Kuopion Ikeaan shoppailee. Maaliskuun puhelinkuvat jäivät aika vähäisiksi ja muutenkin mulla oli järkkäri paljon enemmän käytössä. Kumminkin tässä on nyt muutama kuva mitä täällä en ole vielä esitellyt.
PicMonkey Collage
1. Päätin taas nostattaa mun peli-innostusta ja myös onnistuinkin siinä. Toi The Last of us on ehkä parhain peli mitä oon pelannut. Aluksi jännitin vähän niitä zombeja, mutta nopeesti niihin tottui. Mirrors Edge Catalyst on paljon parempi kuin edeltäjänsä, mutta yhden pienen vian havaitsin siinä. Oon nimettäin jumittunut "Fly trap" nimiseen tehtävään, enkä millään pääse siitä eteenpäin, huoh. Haluutteko muuten kuulla lisää peliarvosteluja blogin puolella? Voisin tehdä mun kaikista aiemmista peleistä kanssa omat arvostelut tänne.
2. Ja taisi olla myös tämän talven viimeinen hiihtolenkki. Nyyh nyt mun pitää keksii itselleni uusi harrastus.
3. En ymmärrä miksi en ole aiemmin käynyt Torerossa syömässä. Heidän menussa olisi ollut vaikka kuinka paljon herkulliselta kuulostavia annoksia ja sitä katsellessa iski ihan valinnan vaikeus valita vain yksi.
PicMonkey Collage2
1. Käytiin yksi päivä retkellä Utransaaressa ja otettiin vähän evästä mukaan. Maistuipa nuotiolla paistettu makkara ihmeen hyvältä pitkästä aikaa. Kesää ja grilliruokaa odotellessa :P
2. OMG toi leffa! Tuijotin tota varmaan koko kahden tunnin ajan suu auki ja kuola valuen. Mun mielestä paljon parempi kuin ensimmäinen osa. En osaa muuta tähän sanoo kuin että 5/5 todellakin katsomisen arvoinen!
3. Mun sisustus innostus on ihan huipussaan ja oma kämppä ehdokkaita olen muutamia käynyt jo katsomassa tosin tuloksetta. Ehkä mie vielä ennen kesää loydä täydellisen kaksion, jossa on paljon säilytystilaa, sillä mun viisi vaatekaapillista vaatteita pitäisi mahduttaa jonnekin.
PicMonkey Collage3
1. Tota leffaa on niin paljon hehkutettu, joten pakko se oli itsekin käydä katsomassa. Ihan katsottava se oli. Ei mun mielestä mitenkään erikoinen. Tosin sen Hirviön linnan sisustus oli niiin mun makuun ja oisin voinut ottaa muutaman sisustuselementin itselleni! :'D
2. Täydellinen lenkkikeli! <3
3. Tässä mun viimeisimmät kirppari löydöt. Huomaa että kevät on tulossa, kun hamstraan itselleni värikkäitä vaatteita.

No comments:

Post a Comment