March 22, 2021

TALVEN RIPPEITÄ

THE LAST DAYS OF WINTER

IMG_7467 
Alan pikkuhiljaa hyväksymään ajatuksen, että kevät tekee oikeasti tuloaan. Kaikki haluamani talven aktiviteetit alkavat olla tehtynä, joten munkin puolesta ilomielin toivotan kevään tervetulleeksi. En ole koskaan ollut kevään ylin ystävä, mutta pakko myöntää, että jatkuva auringonpaiste ja vaatekerroksien väheneminen tuo väkisinkin hymyn huulelle. Kohta sitä taas (toivottavasti) saa oleskella pelkissä ihanissa kesämekoissa, jota jos ihan totta puhutaan odotan kaikkein eniten tähän vuodenaikaan. Lisää kevätfiilistä tuomaan ostin meille kotiin ison kimpun tulppaaneja, jotka ovat vasta alkaneet kukkimaan. Toivottavasti onnistuisin tällä kertaa pitämään ne muutamaa päivää pidempään hengissä. 

Tämän talven aikana tulikin ulkoiltua ja kuvailtua ennätyksellisen paljon. Vihdoin saatiin kunnon talvi myös Pohjois-Karjalaan, joka muuttui lumien tullessa talven ihmemaaksi. Varsinkin kunnon pakkaspäivinä, jolloin myös aurinko teki pikaisen vierailun, oli erityisen kauniin näköistä ja kamera lauloi pakkaslukemia uhaten. Myös varmaan osana syynä innostuspyrähdykseen on uusien opintojen aloittaminen ja sen ansiosta valokuvaus innostuksen nouseminen huippuunsa. Kuvaus innostuksesta puheen ollen oon nyt oikeasti alkanut unelmoimaan omasta videokamerasta. Tosin ainakaan vielä ei ole varaa ostaa ihan huippua koulun kameraa, joka maksaa viisi tonnia, mutta eiköhän muutamalla sadalla saisi näin alkuun jonkin jolla harjoitella. Olisi kyllä ihanaa päästä tallentamaan muistoja myös videomuodossa kuvien kaveriksi ja samalla hiomaan taitoja paremmaksi tulevaisuuden suunnitelmia varten. Näihin tunnelmiin toivotan teille ihanaa maanantai-iltaa ja alkanutta viikkoa! <3

I'm slowly starting to accept that spring is coming. Now that all of the winter tasks I wanted to do are done I can gladly welcome spring to start. I have never been a fan of spring but I have to admit that the constant sun shine and less layers in clothes bring inevitable smile to my face. Soon again (hopefully) I can start to wearing all of my lovely summer dresses which I'm waiting the most to be honest. To bring more some spring feeling I bought a big bouquet of tulips which have just started to blossom. Hopefully I can keep them alive more than just a couple of days.

During this winter I have been in outdoors and photographing more than usually. Finally we got a real winter here in North Karelia and my goodness it turned out to a winter wonderland. Especially during really cold days when also sun was shining was so beautiful and I couldn't help but to take my camera with me everywhere I went. Probably part of the reason why I'm so into photographing at the moment is also my studies and now I'm seriously considering to buy a video camera. It wouldn't be as fancy as my schools five thousand euro camera but at least I would have something to start with. It would be so amazing to start capturing moments in videos as well and at the same time I would improve my skills for the future plans ahead. Have a lovely Monday evening loves! <3
Talvi Koli Talvi Koli1 IMG_7530 Talvi Koli3 IMG_7616 Talvi Koli2 Talvi Koli4

No comments:

Post a Comment