November 23, 2017

Winter shopping haul

Heippa! Pitkästä aikaa päätin kasata ostosten esittelyä, sekä laitoin samaan kaikki Helsinki reissun ostokset. Olen nyt ollut aika maltillinen vaatteiden ostelussa, joten paljoa uutta tähän ei kertynyt. Annoin kumminkin itseni ostella enempi Helsingin reissulla, sillä harvoin siellä tulee käytyä ja on siellä nyt pikkasen parempi valikoima kun mitä täällä Joensuussa. Nyt taas rupean shoppailulakkoon ja keskityn joululahjojen ja omaan tulevan kodin tavaroiden osteluun.

IMG_9949

Pörröinen neule Mango | Off shoulder neule Bikbok

Nämä molemmat ihanan pehmoiset neuleet lähtivät heti mun mukaan, kun ne vain näin. Värit olivat ihanan syksyiset ja ton värisiä neuleita mulla ei vielä ollutkaan. Näille kylmille ilmoille nuo ovat ihan täydelliset päällä ja eipähän aina ole mustaa tai valkeaa vaatetta.

IMG_0023

Kengät Dinsko

Mun ei ollut tarkoitus ostaa mitään kenkiä Helsingin reissulla, mutta ei noita kaunokaisia voinut jättää myymälään. Nuo ovat maailman mukavimmat jalassa, tosin ei kauheen lämpöiset varpaille, mutta muuten ihan täydelliset. Juuri tuollaisia sukkanilkkureita olinkin kuolannut jo aiemmin. Eipähän ainakaan nilkat jäädy, vaikka varpaat saattavat olla jääpuikkoina. 

c42JZ3q7SxCUpUgwrpOubQ

Takki Zara

Olen bongaillut monella päällä tuollaisen jääkarhu takin ja siitä lähtien oon etsinyt itselleni sellaista. Meinasin jo menettää toivon ton metsästämisessä, mutta sitten viimeisestä kaupasta missä käytiin Helsingissä näin ton kauempaa ja ihan juoksujalkaa riensin sen luokse. Sovittaessa oli jo ihan myyty ja pakko tuo olis ostaa vaikka aika hintava olikin. Niin täydellinen takki talvelle!

IMG_0129

Farkut Bikbok

Viime ostoslista postauksessa kerroinkin haluavan lahkeista revityt farkut ja vihdoin löysin täydelliset yksilöt. Ainut huono puoli noissa on niiden kireys, vaikka monta kertaa olen jo pitänyt jalassa noita. Kokeilin myös yhtä kokoa suurempaa, mutta se oli jo sitten liian iso. Suunitteluvirhe kenties? Ei ole aiemmin tullut vastaan, että xs ja s koolla on niin suuri koko ero.

IMG_0065

Alushousut Victoria's Secret

VS:llä kun vierailen niin ei sieltä tyhjin käsin koskaan voi lähteä. Tälläkin kertaa mukaan lähti kolmet alushousut, enkä voisi olla tyytyväisempi niihin. Nuo ovat niin hyvät jalassa ja ovat vielä sopivan "erikoiset" mun makuun. 

Winter shopping haul

Five Finger Death Puch bändipaita

Ei keikalta voi lähteä ilman jotain bändi tuotetta joten tällä kertaa mukaan lähti t-paita. Mulla onkin jo kaksi Linkin Park hupparia, yksi Hollywood Undead toppi ja nyt tuo FFDP t-paita. Halvemmalla toki olisi saanut tilatessa, mutta ei se ole sama asia kun ostaa ihan keikalta muistoksi bändin paidan. 

IMG_0041

Aamutossut Bikbok

Mulla on jo pitkään ollut ostoslistalla aamutossut ja nyt vihdoin löysin ihan täydelliset. Ihan sattumalta bongasin nuo söpöläiset myymälästä ja pakko ne oli sit ostaa. Ovat muuten ihanan lämpimät ja pehmeät jalassa! Noista vaan kuuluu sellainen ärsyttävä ääni kävellessä, kun noiden pohjassa on ne jarru systeemit... :D

IMG_0077

Pooloneule H&M | Pooloneule Kirppari (?)

Heti kun ekan kerran tuli lunta maahan, niin mulle tuli mieleen vain yksi ostos tavoite; muhkea ja lämmin pooloneule. Löysinkin sitten kaksi ihan täydellistä neuletta, joissa ei sitten millään tule kylmä. Tälläiselle vilukissalle nuo ovat kätevät vuodenajasta riippumatta ja kiva näköiset päällä!

No comments:

Post a Comment