Alunperin en ajatellut tehdä tästä omaa postausta tänne, mutta tämän kakun tekemisessä sattui muutama muuttuja matkaan. Siksi haluan myös vinkata teillekin, että ette tee samoja virheitä, joita itse tein, jonka seurauksena jouduin heittämään ensimmäisen marenkipohjan roskikseen. Tosin syy pohjan epäonnistumiseen ei ollut mun ainakaan täysin, sillä ohje jota seurasin oli epäselvä ja mielestäni myös viallinen. Muokkasin kyseistä ohjetta oman mielen mukaan ja lopputuloksesta tuli todella hyvä ja ennen kaikkia toimiva. Tässä mun neljä vinkkiä tämän herkun tekemiseen:
1. Vaahdota munan valkuaiset sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi ennen kun lisäät siihen mitään! Itse käytin epäonnistuneessa tekeleessä vaan vispilää ja pelkästään vaahdotin sen, mutta en kovaksi, niin kuin ohjeessa neuvottiin.
2. Älä ikinä paista marenki pohjaa uunin ala-tasolla! Itse seurasin ohjetta, jossa nimenomaan neuvottiin tekemään niin.
3. Pohja tulee tarttumaan leivinpaperiin kiinni, mutta saat itse päättää mikäli haluat irrottaa sen heti, tai vasta sillon kun kakkua otetaan. Jos haluat irrottaa sen ennen kun pistät täytteet päälle, niin suosittelen kumoamaan varovasti kakun ylösalaisin, vaikka leikkuulaudan avulla. Sitten yritä varovasti irrottaa pohjaa veitsen avulla. Itse en kumminkaan uskaltanut irrottaa sitä heti, sillä marenki pohja on hyvin hauras. Kakkua leikatessa jokainen sai vaan nähdä vähän vaivaa ja raaputtaa palasensa irti leivinpaperista. Tällä tavalla paloista ei välttämättä tullut yhtä kauniita, mutta maku toki pysyy samana.
4. Kakku kannattaa tarjoilla ja syödä heti, kun täytteet pistää päälle! Pohjan voi ihan hyvin paistaa vaikka edellisenä päivänä, mutta älä vielä silloin laita täytteitä päälle. Marenki pehmentyy mitä pidempään vaahtoseos on sen päällä.
Pohjaan tarvitset:
• 4 kananmunan valkuaista
• 2 dl sokeria
• 1 tl maissitärkkelystä
• 1 tl sitruunamehua
Täytteeseen tarvitset:
• 2 dl vispikermaa
• 2 dl sitruunarahkaa
• Mansikoita
• Pensasmustikoita
Erottele kananmunasta keltuaiset pois erillisessä kulhossa. Siirrä sitä mukaan valkuaiset toiseen kulhoon ja vatkaa ne kovaksi vaahdoksi sähkövatkainta käyttäen. Sekoita joukkoon sokeri, maissitärkkelys ja sitruunamehu. Sekoita kunnes seos on sakeaa.
Piirrä ympyrä leivinpaperiin, jonka sisälle levitä marenkiseos. Jätä seos noin 1cm paksuiseksi. Paista uunin keskitasolla 125 asteessa noin 1,5 tuntia.
Anna kakun jäähtyä. Vaahdota ensin vispikerma sähkövatkaimella. Sekoita joukkoon sitruunarahka. Levitä vaahtoseos pohjan päälle ja koristele tuoreilla marjoilla. Nyt vain nauttimaan kakusta!
No comments:
Post a Comment