December 29, 2018

Joulu mun kanssa

IMG_0542-2

Heippa pitkästä aikaa! Tänään on ensimmäinen päivä kun kerkeen kunnolla istahtaa alas ja hengähtää ilman mitään suunnitelmia. Tuntuu muuten ihanalta taas olla kotona kaikessa hiljaisuudessa ja vaan maata paikoillaan.

Maanantaina eli jouluaattona mentiin mun äidin luokse yöksi ja oltiin siellä tapaninpäivään asti. Kissat vietiin sinne hoitoon jo edellisenä päivänä, sillä muuten aatto-aamusta olisi tullut ihan liian kiireinen. Tänäkin jouluna, niin aattona, kuin joulupäivänä meillä oli kaksi kyläpaikkaa vierailtavana, joten hengähtää ei paljoa kerennyt niinä päivinä. Tapaninpäivänä otettiin kissat kainaloon ja mentiin kotiin odottamaan illanistujaisten alkamista. Ilta päätyi lähibaariin biljardia pelamaan ja siitä vielä hyvissä ajoin grillin kautta kotiin nukkumaan. Seuraavana aamuna mentiin pulkkamäkeen perheen kanssa ja laskettiin noin tunti romurallia. Vasta kun vaatteet alkoivat olla litimärkiä ja voimat lopussa, niin hipsittiin takaisin mun äidin luokse lämmittelemään. Illalla käytiin vielä perheen kesken keilaamassa ja oon edelleenkin aivan umpisurkea siinä, että ihan hävettää... Eilen mulla olikin työpäivä, joten kotona olin vasta iltapäivällä.

Ajattelin tehdä tämän vuoden joulupostauksesta hieman erilaisen kun aiemmat. Tällä kertaa listasin mun tekemiset kellonaikojen kera aamusta aina nukkumaan menoon saakka. Tätä oli sen verran kiva toteuttaa, joten saatan ehkä ensi vuonna tehdä lisää näitä. Sen näkee sitten. Mutta nyt aloitan pelamaan mun uutta peliä, eli Red Dead Redemption 2:sta ja vaan rentoudun. Huomenna pitäisi vielä yksi työpäivä jaksaa ennen kun taas pääsee nauttimaan pyhistä. Palailen blogin puolelle vuoden vaihdon jälkeen uusin ideoin ja toivottavasti myös uudella ulkoasulla (jos vaan mun koodaustaidot ovat siihen riittävät).

Ihanaa viikonloppua ja kohta vaihtuvaa uutta vuotta 2019!

Joulu mun kanssa

8:00 - Herätys soi. En jää torkuttamaan yhtään, mikä on multa harvinaista, vaan nousen suoraan ylös. Tiedän että aamusta tulee kiireinen, joten ryhdyn heti aaamutoimiin. Puen rennot vaatteet päälle ja teen aamupesut.

8:15 - Katson riisipuuron ohjetta hieman kauhuissani ja mietin, että miksi en vaan olisi voinut tehdä tuttua ja turvallista kaurapuuroa. Rupean kumminkin sitä tekemään kerta tarvikkeet ostin jo siihen ja halusin syödä sitä ensimmäistä kertaa aatto-aamuna (äiti ei koskaan suostunut ruveta sitä tekemään pelkästään mulle). Samalla puuroa tehdessä pakkasin myös lahjat muovisäkkeihin ja aloitin jo meikkaamisen.

9:15 - Riisipuuro vihdoin valmista! Puuro onnistui yli odotusten, eikä edes palanut pohjaan, jota ihmettelen vieläkin. Kerran tosin maito pääsi kiehumaan hieman yli ja sitten lämpö olikin ihan liian matalalla loppu aika, joten valmistuksessa kesti odotettua pidempää. Ensi kerralla ollaan sitten hieman fiksumpia.. :D

IMG_0291-2

9:30 - Kello on jo paljon, joten meikkaan naaman loppuun ja puen aaton vaatteet päälle. Pakkaan nopeasti laukkuun kaikki tarvittavat koko päiväksi ja stressaan vielä, että onhan varmasti kaikki mukana.

9:55 - Ovisummeri soi, joten kyyti on siis saapunut. Seuraavaksi alettiin kantamaan kaikki lahjat ylimmästä kerroksesta alas autolle. Takakontti oli jo täynnä lahjapusseja, joten meidän paketit piti mahtua takapenkille. Saatin ihme ja kumma kaikki mahtumaan, myös ihmiset mukaan lukien, ja matka kohti Mummolaa sai alkaa. Matkalla saatiin ihastella niin kauniita lumisia maisemia ja siitä se joulufiilis vasta nousikin.

10:45 - Perillä Outokummussa. Matka sujui yllättävän nopeasti maisemia ihaillen ja kuvia räpsien. Paikan päällä odotti jo yksi satsi sukulaisia ja tietysti aina yhtä iloinen Kentsu. Istahdettiin alas katsomaan telkkaria ja huilattiin vähäsen.

Joulu mun kanssa-004

11:40 - Puettiin ulkovaatteet päälle ja mentiin pihalle etsimään hyvää kuvauspaikkaa. Paikka löytyi äkkiä ja otettiin siinä muutamat kuvat minusta. Jäin vielä yksin hetkeksi pihalle ottamaan ympäristöstä ja Kentsusta kuvia. Äkkiä sormet olivat jo niin jäässä, että oli pakko siirtyä sisälle lämmittelemään.

12:30 - Ulkona alkoi paistaa aurinko niin nätisti, että halusin käydä ottamassa lisää kuvia. Mies ei suostunut lähteä pihalle uudestaan, vaikka kuinka suostuttelin. Lopulta kuvaajaksi suostui mun sisko, joten lähdettiin pikaisesti ulos, ettei vaan aurinko kerkiä mennä pois. Kerittiin juuri ja juuri ottamaan todella nätit kuvat ja samalla otin vielä lisää maisemakuvia.

13:20 - Vihdoin koitti meidän vuoro päästä syömään. Olikin jo kova nälkä! Kaikki maistui niin taivaalliselta pitkästä aikaa, joten ruokaa tuli mätettyä ihan urakalla. Heti perään oli vielä jälkiruuaksi itsetehtyä mansikkarahkaa, niin että varmasti vatsalaukun jokainen nurkka täyttyi viimestään sen jälkeen.

13:40 - Seuraavaksi olikin vain ruokalepoa ja joulupukin odottelua. Miksi pitkin syödä niin paljon..

IMG_0546-2

14:30 - Vihdoin ja viimein Joulupukki saapui kyläilemään. Porot kuulema jäivät Korvatunturille, kun oli sen verran kylmä sää. Lapset lauloivat pari laulua pukille ja sitten alettiin jakamaan lahjoja. Pukilla oli sen verran kiire lähteä muiden perheiden luokse kylään, joten lahjat jaettiin perheen voimin kaikille. Niitä muuten olikin iso kasa.

15:00 - Huh! Kaikki lahjat saivat omat omistajansa ja lattia täyttyi äkkiä lahjapapereista ja muista roskista. Kaikki näyttivät iloitsevan saamistaan lahjoista ja itsekin ihastelin omaa saalista.

15:15 - Kahvi ja tee odottavat valmiina pöydässä muiden herkkujen kera. Itse join vain kupin teetä ja söin yhden joulutortun.

Joulu mun kanssa-003

15:30 - Kahvittelun jälkeen osa porukasta alkoivat lähteä jo toiseen paikkaa joulua viettämään. Me jäätiin vielä hetkeksi huilaamaan kerrankin kun melu alkoi hälvetä pois. Ihasteltiin saamia lahjoja ja vaan juteltiin mukavia hetki.

16:45 - Pakattin kimpsut ja kampsut mukaan ja lähdettiin ajamaan kohti seuraavaa joulun vietto paikkaa, eli Onkamoa. Silmät meinasivat painua kiinni matkalla pilkkopimeässä ja pieni nälkä alkoi tuntua jo mahassa.

17:45 - Vihdoin perillä! Matka tuntui kestävän ikuisuuden, mutta selvittiin silti. Pitkään ei keritty sohvalla huilia kun...

IMG_0296-2

18:00 - ... oli jo meidän vuoro mennä rantasaunaan. Lämpöä ainakin riitti vähän liiankin paljon ja ovia jouduttiin pitämään auki suurimman osan ajasta kun lauteilla istuttiin. Itse olisin halunnut saunoa vielä vähän pidempään (oon aina ollut joulusaunassa ainakin tunnin), mutta miehelle jo riitti se kuumuus, joten itsekin lähdin samalla suihkuun pesulle.

18:50 -  Taas ei montaa minuuttia keritty istumaan kunnes...

19:00 - ... päästiin uudestaan ruokailemaan. Mulla olikin jo kauhea nälkä, joten ei yhtään haitannut.

Joulu mun kanssa-001

20:00 - Syömisen jälkeen päästiin suoraan jakamaan lahjoja ja pian myös aukaisemaan niitä.

20:25 - Lahjojen avaamisen jälkeen siirryttiin vielä pöydän ääreen istumaan iltaa. Viini maistui niin hyvältä pitkän päivän jälkeen ja join sitä muutaman lasillisen.

21:50 - Päätettiin mennä vielä samana iltana mun äidin luokse yöksi, mutta kotona pitäisi vielä käydä hakemassa lisää tavaroita. Päätettiin siis lähteä vielä hyvissä ajoin ajamaan kohti Joensuun keskustaa.

IMG_0583-2

22:40 - Perillä kotona. Kääk! Kello on jo paljon. Pakkailut suoritan juoksujalkaa, enkä kerkiä jäämään siivoilemaan tekemiäni sotkuja. Lahjat jäivät myös isoon Ikean säkkiin odottamaan purkamista omille paikoilleen.

23:05 - Melkein pysyttiin aikataulussa. Äidin luona kaikki vielä valvoivat, joten istuttiin iltaa vielä hetki ja syötiin iltapalaa.

00:30 - Kello on jo paljon ja kaikkia väsyttää. Vuorotellen käydään pesulla ja siirrytään pikkuhiljaa omiin peteihin nukkumaan. Pitkään ei tarvinnut pyöriä sängyssä, kun uni jo tulikin.

Näin takana on taas yksi ihana joulu lisää! 

Joulu mun kanssa-002

December 21, 2018

DIY: Ginger bath bombs

IMG_0042-2

Tässä olisi neljäs ja viimeinen helppotekoinen vinkki, vaikkapa joululahjaksi. Oon jo kerran aiemmin jakanut täällä ohjeen kylpypommien tekoon ja sen voit halutessa lukaista täältä. Elikkä mikäli kaiken näköiset kylvyt, oli se sitten pelkille jaloille tai koko vartalolle, ovat mieluisia, niin varmasti tulet pitämään myös näistä. Kylpypommi siis laitetaan kylpyveteen, jonne se sulaa itsestään. Kylvyn jälkeen on hyvä myös käydä suihkussa pesemässä pommien jämät pois iholta.

Näihin kylpypommeihin tarvitset:

• 3dl Ruokasoodaa
• 1dl Sitruunahappoa
• 3rkl Oliiviöljyä
• 1tl vettä
• 1 pussi kanelia
• 2 pientä pussia joulu teetä
• Karamelli makuainetta

Eli tässäkin ohjeessa kaikki ainekset sekoitetaan keskenään kulhossa. Kannattaa olla sitten vähän varuillaan, kun sekoittaa mukaan veden, sillä se reagoi pikkuisen sitruunahapon kanssa. Kanelilla voi säädellä kylpypommien väriä ja se tuo myös hyvää tuoksua niihin. Makuainetta kannattaa laittaa ihan vaan pieni tippa, sillä se on hyvin voimakkaan tuoksuista.

Valmis seos sitten asetellaan johonkin muotteihin tiiviisti painellen (varsinkin reunat!) ja annetaan niiden kuivua yön yli. Itse tein melkein kaikki näistä piparimuotteihin, paitsi nuo isot piparkakku-ukot tein silikoniseen muottiin. Jos käyttää niitä piparimuotteja, niin kannattaa suosia vähän isoimpia, tai sellaisia, joissa ei ole ohuita kohtia esim. sydän- ja joulukuusi-muotit ovat hyviä tässä. Itselläni ainakin epäonnistui pienet piparkakku-ukot ja tähtien reunat eivät meinanneet pysyä kasassa. Valmiit kylpypommit kannattaa irrottaa melkein heti piparkakkumuoteista ja laittaa kuivumaan sivuun. Jos ne irrottaa vasta niiden kuivuttua, niin on suurempi riski, että ne halkeilevat, etkä pysty niitä enää sen jälkeen korjaamaan. Silikoniseen muottiin tehdyt pommit jätetään kuivumaan siihen, josta ne on helppo ottaa pois.

Seuraavana päivänä, kun kylpypommit ovat kuivuneet kannattaa laittaa ne ilmatiiviiseen purkkiin, jotta kosteus ei pääse niihin, mikäli säilyttää niitä kylppärissä. Nyt vain nauttimaan rentouttavista kylvyistä!

DIY Ginger Bath Bomb IMG_0064-2

December 20, 2018

DIY: Body scrub

IMG_9991-2

Tässä on kolmas helppotekoinen vinkki, vaikkapa joululahjaksi. Vartaloa on hyvä kuoria ja muutenkin vain hemmotella silloin tällöin, joten tässä on oivallinen tuote siihen tarkoitukseen. Tämä kuorinta-aine on nopea tehdä ja ainakin suurin osa aineksista luulisi löytyvän jo kotoa. Ainetta siis hierotaan vartalolle ja huuhdellaan sitten pois. Suosittelen myös rasvaamaan vartalon hyvin aina kuorinnan jälkeen.

Tähän vartalon kuorinta-aineeseen tarvitset: (seoksesta riittää kahteen keskikokoiseen purkkiin)

• 4dl Sokeria
• 3dl Fariinisokeria
• 3 rkl Oliiviöljyä
• 2 tl Hunajaa
• 2rkl kanelia
• 2 pientä pussia joulu teetä
• Vanilja makuainetta

Seoksen tekeminen on super helppoa, eli tässäkin sekoitetaan vaan kaikki ainesosat keskenään kulhossa. Sokereiden määrä on vaan suuntaa näyttävä, enkä itsekään muista varmaksi kuinka paljon niitä pistin, joten saat ihan itse annostella ne oman maun mukaan. Fariinisokeri on lähinnä vaan väriä tuomassa seokseen ja normi sokerilla saa seoksesta tehtyä vaaleammaksi jos haluaa. Fariinisokerin haju tosin ei ole mikään imarteleva, joten suosittelen pistämään ihan kunnolla jotain makuainetta ja muita ainesosia tuomaan hyvää tuoksua. Valmis seos kannattaa sitten laittaa johonkin purkkiin, joka on vedenkestävä, sillä kuorinta-ainetta käytettään suihkussa ollessa. Nyt vain ihania hemmottelu hetkiä! <3

DIY Body Scrub IMG_0033-2

December 19, 2018

Viisi yötä jouluun

IMG_0075-2

Viimeisiä päiviä viedään. Onneksi itse saan jo huokaista helpotuksesta, sillä kaikki jouluvalmistelut on jo tehty. Enää huomenna ja perjantaina olen vielä töissä ja sitten pääsen minäkin ansaitulle "joululomalle".
Ensimmäisenä lomapäivänä eli lauantaina on suunnitelmissa viettää ennenaikaista joulua avopuolison mummin luona. Illalla mennään sitten mun äidin luokse istumaan iltaa ja syömään vasta tehtyä kinkkua. Sunnuntaina ajattelin ottaa vielä Kentsusta jouluiset kuvat, kun löysin yhden söpön asun hänelle ja jossain vaiheessa pitäisi vielä joulusiivouskin tehdä. Siinäpä tämä viikko jo vierähtääkin nopeasti ja heti maanantaina onkin jo aatto. Jäi muuten harmittamaan kun ei lähetetty tänä vuonna joulukortteja, nyt kun niitä ideoita olisi tullut mieleen. Pitää siis ensi vuonna olla sitten ajoissa liikenteessä niiden kanssa. Nyt romahdan sohvalle kainaloon jatkamaan Walking Deadin katsomista iltavuoron jälkeen. Alle listasin vielä kasan jouluaiheisia kysymyksiä vastauksien kera. Oikein rentouttavaa keskiviikko iltaa teillekin! :)

Mielessä joulu

Joulu kotona vai jossain muualla? - Mummolassa Outokummussa! Aina ollaan koko perheen voimin kokoonnuttu sinne (yhtä joulua lukuunottamatta), eikä joulu tunnu samalta jossain muualla.

Rennot vai hienommat vaatteet jouluna? - Jotain siltä väliltä. Tykkään laittautua aina päiväksi ja sitten illalla saunan jälkeen puen rennot vaatteet päälle.

Suosikki ja inhokki jouluruoka- tai herkku? - Suosikki ruoka on varmaankin porkkanalaatikko. Tekee jo nyt mieli sitä ihan sikana, kun vaan kerran vuodessa sitä syön. Inhokki on ehdottomasti lanttulaatikko!

IMG_9903-2

Suosikki joulutuoksu? - Piparin tuoksu!

Joulun suosikkileffa top 3? - En ole koskaan ollut joululeffojen fani, mutta useamman kerran on tullut katsottua The Grinch, Yksin kotona 1 ja 2.

Suosikki ja inhokki joululaulu? - Joululaulutkaan eivät ole koskaan olleet mun mieluisia, mutta jos joku suosikki on valittava, niin ehkä Petteri Punakuono (laulan sitä joskus Kisselle, kun hänen nenä vaihtaa aina väriä vaaleanpunaisesta punaiseen). Inhokki laulu on varmaankin Ariana Granden Last Christmas, koska en voi sietää hänen lauluääntä... :D

Aineeton lahja vai tavaralahja? - Molemmat käy, mutta on aina kivempi saada avata paketteja, kun ei tiedä yhtään mitä niissä on.

Mielessä joulu-001

Mitä toivot tänä vuonna joululahjaksi? - Toivon mm. uuden pleikka pelin Red Dead Redemption 2, rengasvalon kuvaukseen niin hermot eivät enää pala tähän pimeään aikaan vuodesta, uudet nahkahansikkaat mun entisten tilalle jotka hävitin, sekä Marimekon räsymatto mukeja ja kulhoja.

Paras joulumuisto lapsuudestasi? - Varmaankin se kun olin pienenä joskus joulun aikaan vetänyt itkupotkuraivarit Tokmannilla, kun olisin halunnut yhden kissa pehmolelun. Iskä joutui lähtee hakemaan sitä vielä samana iltana kaupasta, kun itku ja potkiminen jatkui vielä kotonakin. Seuraavana päivänä äiti sanoi, että mua odottaa eteisessä lahjapaketti ja sieltä paljastui juurikin se pehmo kissa. Kissa sai nimeksi Katti Karvajalka ja siitä tuli mun rakkain pehmolelu, joka on mulla vieläkin! <3

Parasta joulussa? - Tunnelma, se että perhe on taas koossa, ehdottomasti ruoka, valehtelisin jos en sanoisi että lahjat, niin niiden antaminen, kuin saaminen ja sanoinko jo että ruoka?

IMG_0139-2

December 16, 2018

DIY: lip scrub

IMG_9924-2

Luvassa on toinen helppotekoinen vinkki, vaikkapa joululahjaksi. Varsinkin näin talvisin huulet meinaavat päästä rohtumaan ja ne tarvitsevat entistä enemmän huolenpitoa. Pelkkä huulirasva ei tunnu enää riittävän ja kaveriksi tarvitsisi jonkun kuorinta-aineen. Tässä onkin oivallinen vinkki helppoon ja kotitekoiseen kuorinta-aineeseen. Uskoisin että joka kodista löytyy tähän jo tärkeimmät ainekset, eikä näiden ostaminen tulisi edes kalliiksi.

Huulten kuorinta-aineeseen tarvitset: (seosta riittää kahteen pieneen purkkiin)

• 2,5 rkl Sokeria
• 1 rkl Oliiviöljyä
• Punaista elintarvikeväriä
• Piparminttu makuainetta

Tämän seoksen valmistus on super helppoa, eli sun tarttee vaan sekoittaa kaikki ainekset keskenään kulhossa ja kuorinta-aine onkin jo valmis. Ainetta hierotaan sitten huuliin ja ylimääräiset jämät pyyhitään tai syödään pois. On myös hyvä muistaa rasvata huulet hyvin heti kuorinnan jälkeen. Tällä luulisi huulien pysyvän hyvässä kunnossa myös talven yli!

DIY joulu lips scrub IMG_9904-2

December 11, 2018

DIY: candy cane

IMG_9971-001

Hellurei! Ajattelin jakaa tännekin helppotekoisen ja herkullisen vinkin, vaikkapa joululahjaksi. Jos kuuma kaakao kuuluu juomavalikoimaasi, niin näillä saat luotua juomastasi vielä entistä herkullisemman. Karkkitanko siis laitetaan kupin reunalle roikkumaan kuuman kaakaon sekaan ja annetaan sen sulaa pikkuhiljaa juomaan tuomaan ihanaa suklaan ja piparmintun makua. Itse ainakin ihastuin näihin ja jäi harmittamaan kun en tehnyt näitä itselleni kuin vain yhden. Täytyy siis vielä ennen joulua tehdä uusi satsi näitä, kun ovat niin herkullisia. Suosittelen ehdottomasti testaamaan!

Näihin kaakaon boostereihin tarvitset vain: 

 Karkkitankoja
 Suklaata
 Strösseleitä

Ihan ensimmäiseksi sulata suklaa isossa kulhossa (itse sulatin kuuman veden avulla). Seuraavaksi dippaa karkkitankojen päitä suklaaseen ja jätä ne roikkumaan kulhon reunalle, jotta ylimääräinen suklaa valuu pois. Sitten ota kaveriksi toinen kulho ja ripottele strösseleitä karkkitankoihin kulhon päällä. Laita valmiit tangot heti isolle lautaselle odottamaan pitkälleen ja varmista, että tangot eivät kosketa toisiaan. Lopuksi kun kaikki karkkitangot ovat valmiita, niin laita ne jääkaappiin jähmettymään. Sitten vain testaamaan herkullisia tankoja kuuman kaakaon sekaan!

IMG_9979-001
DIY joulu candy cane

December 05, 2018

November through phone

November through phone-006

1-4. Meidän Ikean reissulta lähti taas monta sinistä säkkiä mukaan ja ajattelin, että tämä jäisi viimeiseksi reissuksi vähäksi aikaa. Kotiin tullessa mieleen rupesi tulemaan miljoona muuta sisustus tavaraa, joita vielä tarvittaisiin meidän kämppään. Ostoslistassa on muunmuassa kallis uusi tv-taso ja kasa kehyksiä julisteille, jotka tilasin blackfriday:nä alennuksesta. Näillä näkymin seuraava Ikean visiitti on tiedossa viimestään helmikuussa. Siihen asti saadaan katsella tyhjää ammottavaa olkkarin seinää ja kaikesta elektroniikasta täyden ja törkyisen näköistä tv-tasoa...

November through phone-007

1. Vihdoin sain mun kampauspöytään valot, joista olin haaveillut pidemmän aikaa. Nämä löytyivät täysin sattumalta Ikeasta ja yksi paketti (jossa on neljä valoa) maksaa noin 14 euroa. Pakkauksessa mukana tuli niin ruuvit kuin kaksipuoliset tarrat valojen kiinnittämiseen. Itse kiinnitin ne tarroilla ja hyvin ovat tähän asti pysyneet paikoilla.

2. Käytiin kuuntelemassa vähän rock-musiikkia Unholy Winterfesteillä. Omaksi suosikiksi nousi ehdottomasti Amorphis!

3. Ensilumi 

4. Ajattelin, että kun istutan yrtit omaan lootaansa, niin en enää tarvitse ostaa niitä kaupasta... Kuinka väärässä olinkaan. En oikein tiedä mikä meni pieleen noiden istuttamisessa, mutta ei noista ainakaan ruuanlaittoon ole. Avopuolison mielestä saisin heittää nuo jo roskiin, mutta ajattelin pitää niitä vielä muutaman päivän, jos ne vaikka lähtis siitä uudestaan kasvamaan... :D

November through phone-008

1. Kaverin kanssa herkuttelemassa. En tule varmaan koskaan kyllästymään tuohon Houkutuksen mokkahovi-kakkuun. Aivan paras kakku ikinä!

2. Mun uudet ihanat kulmat! Kävin vahvistamassa microbladingin ja tällä kertaa halusin kulmista hiukan vaaleammat ja paksummat. Lopputuloksesta tuli just sellaiset kun halusin, enkä voisi olla näihin enempää tyytyväinen!

3. Lenkit aurinkoisella talvisäällä tämän herran kanssa 

4. Paistoin äidin luona ollessa meille ekaa kertaa tänä vuonna joulutorttuja. Näitä voisin syödä vaikka kuinka paljon ilman pelkoa kyllästymisestä!

December 01, 2018

Joulukuun eka

IMG_9541-2

Ihan liian nopeasti tämä aika vierähtää. Tuntuu, että vasta viimeisetkin lehdet karisivat puista ja päivät alkoivat muistuttaa loputonta yötä. Onneksi saatiin tasan viikko sitten tänne Joensuuhun kunnon lumipyry ja vieläkin maa on aivan valkeana. Mun puolesta tämä lumi saisi pysyä maassa sinne kevääseen asti ja sitä ennen saisi sitä tulla kasa lisää.

Tänään on ollut oikein tuottoisa päivä ja sain ruksata monta kohtaa pois ostoslistasta. Eniten mun sormet syyhyää päästä meidän ensimmäisen joulukuusen kimppuun, eikä paketoiminenkaan kuullosta hullummalta kun vihdoin löysin kivoja lahjapapereita. Nyt kun pursuan iloista energiaa ja mieli on korkealla, niin listasin alas kaikki ne asiat, jotka saavat miut heti paremmalle mielelle. Joten hymyn huulille saavat huonoimpinakin päivinä muunmuassa nämä asiat...

Asukuvat-002

... ensilumi! Itse asiassa nämä kuvat ovat otettu juuri tasan viikko sitten, kun satoi ensilumi joka tuli jäädäkseen. Enää tämä kaamos ei haittaa, kun on vaan lunta tuomassa valoa.

... opittu uusi taito; ajaa pyörällä myös talvella. En ollut koskaan aiemmin koskenut pyörään talvisin ja yksi päivä töihin lähtiessä päätin vain kokeilla ajamista. Kertaakaan en ole vielä kaatunut, joten taitaa fillari pysyä mun kulkupelinä tästä edes läpi vuoden.

... helmikuuhun asti jatkettu työsopimus. Kerkisin jo stressata rahatilannetta varsinkin näin joulun alla, mutta onneksi kaikki kääntyi parhain päin ja sain kaksi kuukautta lisää aikaa etsiä uutta työpaikkaa tilalle.

IMG_9589-2

... täydellisesti onnistuneet microblading kulmakarvat. Kävin vahvistamassa mun kulmat vuoden jälkeen viimeisestä käynnistä. Tällä kertaa halusin mun kulmista hiukan paksummat varsinkin kulmien alusta, enkä voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen! Tulipahan ainakin kivunveroiset kulmakarvat. :D

... ensimmäisen joulukuusen pystyttäminen kotiin. Kuten jo mainitsin, niin ostettiin tänään meille ensimmäinen joulukuusi. Ollaan tällä hetkellä vielä mun äidin luona, joten kuusen kimppuun pääsen vasta maanantaina. En vaan malttaisi odottaa!

... täydellisten joululahjojen keksiminen/löytäminen. Tänä vuonna aloitin lahjojen miettimisen ja myös hankkimisen hyvissä ajoin, jotta välttyisin niiltä viime minuutin huti ostoksilta. En malttaisi odottaa jouluaattoa, sillä olen aika varma, että lahjojen saajat tulevat ilahtumaan niistä.

Asukuvat-001

... jouluiseksi koristeltu koti. Melkein jokaista ikkunaa koristaa valot ja punaisia yksityiskohtia löytyy sieltä täältä. Vielä kun kuusen pystytän olkkarin nurkkaan ja lahjat paketoin kuusen alle, niin alkaa meidän joulukoti olla valmis.

... vasta paistetut jouluherkut ja varsinkin glögi. Tälläkin hetkellä syön juuri paistettua joulutorttua glögin kera. Niin hyvää pitkästä aikaa!

... ja ennen kaikkia joulunaika! Kaupunkia koristaa jouluvalot, kaupat pursuavat joulujutuista, joululaulut säestävät ostoksia tehdessä, nopeasti lähestyvä vuoden kohokohta eli jouluaatto, ähkyä oloa ja perheen kesken vietettyä aikaa lupaava joulupäivä, mun kohdalla ainakin uuden videopelin tykitystä täynnä oleva tapaninpäivä ja viimeiseksi vielä rakettien paukkeinen uusivuosi. Kukapa ei joulunajasta tykkäisi. Itse ainakin nautin tästä täysillä!

IMG_9747-2

Takki Shein - Farkut New Yorker - Neule New Yorker - Huivi Cubus - Pipo Gina Tricot - Kengät Ugg Australia

November 26, 2018

Syksyn shoppailut

Heippa pitkästä aikaa! Huomaa että on vuoden pimein ja kiireisin kuukausi menossa. Tuntuu että aikaa ei ole riittävästi hoitaa kaikkia asioita ja vähintään pieni kiire on joka päivä. Työt vievät suurimman osan ajasta ja energiasta, mutta onneksi siinä samalla voin myös hoitaa blogiin liittyviä juttuja. Asia on sitten erikseen, että kerkiänkö tuottamaan tänne sisältöä vielä valoisan aikaan, kun niitä vapaapäiviä on vain muutama viikossa. Uhkaavasti lähestyvä joulu ja vielä hankittavat tai itse tehtävät joululahjat tuottavat myös lisää stressiä pääkoppaan. Kaiken tämän härdellin välissä pitäisi keritä nähdä myös kavereita, vierailla sukulaisten luona ja ennen kaikkea levätä.

Onneksi mulla on enää huominen päivä töitä ja loppuviikko onkin sitten vapaata. Viikonlopuksi mennään mun äidin luokse vahtimaan eläimiä ja sen ajan aion käyttää kokonaan rästissä olevien tehtävien hoitamiseen, sekä vaan rentoutumiseen. Seuraavan viikon kohdalla kalenteri näyttääkin jo tupaten täydeltä, joten tälläinen rennompi viikonloppu ei voisi tulla parempaan väliin... Nyt vuorostaan on esittelyssä viimeisimmät ostokset syksyltä ja alkutalvesta!

IMG_9515-2

Ruosteen värinen neule New Yorker 

Olen ihastellut ruosteen värisiä vaatteita jo pidemmän aikaan ja vihdoin löysin itselleni täydellisen v-kaula-aukkoisen neuleen. Tämä onkin ollut päällä melkein joka päivä sen ostamisesta, eikä tarvitse kahta kertaa miettiä, että mikä on tämän hetkinen lemppari neule.

IMG_9162-2

Pilkullinen pusero kirppari (Bikbok) - Ruudullinen pusero kirppari (H&M)

Pilkut ja helmet vaatteissa näyttävät olevan nyt muotia ja itsekin olen pikkuhiljaa niihin lämmennyt. Uutena välttämättä en olisi lähtenyt näitä ostamaan, vaikka muutaman kerran aiemmin olin pyörittänyt näitä kädessä myymälässä. Pari kertaa molemmat puserot ovat olleet päällä, mutta kylmillä ilmoilla tykkään ennemmin kääriytyä johonkin lämpimään neuleeseen.

Syksyn shoppailut

Keltainen mekko Vero Moda

Tämän ihanan mekon löysin harmikseni vasta kesän jälkeen, joten käytössä se ei ole ollut vielä kertaakaan. Melkeinpä tekisi mieli ottaa äkkilähtö jonnekin lämpimään jo tämän mekon takia. No viimestään ensi kesänä saan tämän käyttöön ensimmäistä kertaa heti kun vaan ilmat lämpenevät.

IMG_9163-2

Valkea tupsupipo Gina Tricot - Sinapin värinen pipo NLY 

Mulla on jo muutaman vuoden ollut ostoslistassa valkea pipo beigellä tupsulla ja vihdoin sain käsiini sellaisen. Niin suloinen ja kerrankin en näytä pallokalalta tuo päässä.

Tässä pipossa mua houkutti erityisesti sen väri ja se onkin ollut mulla melkein joka päivä päässä. Ehdottomasti lemppari pipo tällä hetkellä <3

Syksyn shoppailut-001

Raidallinen tunika kirppari (Bikbok)

Tämänkin tunikan löysin vasta kesän jälkeen, mutta kerran se on kerennyt olla päällä paksujen sukkahousujen kanssa. Itse stailaisin tunikan jollain kivalla vyöllä, niin ensivaikutelma ei muistuta lähinnä yöpaitaa. Mainio asu esim kesän tuleville festareille!

IMG_9197-2

Hienommat college housut kirppari (Vero Moda) - Revityt farkut New Yorker

En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut käyttäväni julkisilla paikoilla housuja, jotka ovat college kangasta. Nuo ovat hieman siistimmän näköiset kuin ihan tavalliset lökärit, joten hyvin kehtaa lampsia ihmisen ilmoilla kyseiset pöksyt jalassa. Nykyisin muutenkin mulla menee pukeutumisessa se mukavuuden halu kaiken muun edelle, kun ennen saatoin kärvistellä epämukavissa vaatteissa kunhan vaan näytin hyvältä.

Olen tämän syksyn etsinyt itselleni joitain kivoja harmaita farkkuja ja kerta kokeilulla löysin jo täydelliset. En ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota NY:n farkkuvalikoimaan ja sain yllättyä, kuinka hyvälaatuisia ja halpoja siellä ne ovat. Täytyy pitää paikka mielessä myös seuraavaa ostokertaa varten.

Syksyn shoppailut-002

Teddy talvitakki Shein

Etsinnässä oli beigen tai nuden värinen talvitakki ja pintamateriaalina joko teko mokka tai jokin turkis. Parin vaihtoehdon väliltä päädyin sitten tähän karvaturilaseen. Takkia ei oltu hinnalla pilattu ja vaikka se onkin Kiinan tekeleitä, niin laatu on myös todella hyvä. En siis kadu ostopäätöstä, vaikka nyt tekisi mieli kotiuttaa se toinenkin takki jota katselin... Vielä sitä näkyis olevan myynnissä mun koossa :D


IMG_9192-2

Alushousut Victoria's Secret

Kerrankin kun VS:n liikkeeseen pääsee, niin ei sieltä kehtaa lähteä tyhjin käsin pois. Tällä kertaa kolmen alkkareiden tarjousta ei ollut, niin piti tyytyä sitten kaksiin. Niin söpöjä ja hyvälaatuisia (ton hintaluokan alkkareista vähän jo edellytän noita edellä mainittuja).

Syksyn shoppailut-003

Trenssi takki Cubus

Monesti matkalla töihin kävin ihastelemassa tätä takkia, mutta koskaan en sitä kassalle asti vienyt. Helsingissä ollessa erehdyin kokeilemaan tätä ensimmäistä kertaa ja se oli sitten menoa. Hinta hieman kirpaisi, mutta kerrankos vuodessa sitä voi vähän arvokkaamman takin ostaa.

IMG_9401-2

Valkea offshoulder pusero kirppari (New Yorker) - Kukallinen pusero NLY

Lisää kesäisiä hepeneitä, jotka löysin ihan liian myöhään. Viime kesänä en tainnut käyttää muita kun vaan offshouldereita, joten yksi sellainen pitkähihainen on oikein tervetullut mun vaatekokoelmaan.

Tämän kukallisen paidan valitsin vain täytteeksi tilaukseen, jotta saan ilmaiset postituskulut, mutta sovittaessa tykästyin tohon oikein kovasti. Ehkä hieman paljastava tällaiselle siveyden sipulille, mutta oikeiden rintsikoiden ja korkeavyötäröisten housujen kanssa näyttää varmasti todella hyvältä.

November 11, 2018

Kamala kaamos

IMG_9092-2

Marraskuu... se kaikkein pimein ja synkin kuukausi. Pimeä kerkiää tulla ihan liian nopeasti, eikä vielä ole lunta luomassa edes vähäsen valoisuutta. Energiatasot tuntuu olevan ihan pohjalla ja itse olisin valmis menemään nukkumaan jo yhdeksän aikaan illalla. Vettä tihkuttaa melkein jokatoinen päivä ja ulos lähtiessä ei oikein tiedä mitä pukisi päälle. Monta kertaa olen joutunut kiroamaan vaatevalintani, oli asu sitten liian kuuma tai kylmä. Myös jouluhössötys tekee uhkaavasti tuloaan ja saa ruveta miettimään pään puhki joululahjoja.

Itse onneksi kuulun niihin joulufanaatikkoihin ja olen ollut ajoissa liikenteessä monen asian suhteen. Melkein kaikille olen lahjat miettinyt valmiiksi ja muutama paketti odottaa jo kotona sitä pääpäivää. Äkkilähdön jouluun olen myös ottanut jouluvaloissa, sillä jo tällä hetkellä meidän keittiön ja makkarin ikkunaa koristaa isot tähtivalot (avopuoliso ei ollut asiasta mielissään...). Joulukuusen saan kuulema vasta joulukuussa meille hankkia, mutta taidan olla juoksujalkaa sitä hakemassa jo parin viikon päästä, kun seuraava palkka napsahtaa tilille. Sillä viikolla kalenteri vaihtuu viimeiseen kuuhun, joten en olisi paljoa (herran mielestä) liian ajoissa.

Käytiin eilen pyörähtämässä Kuopion Matkuksessa ja kotiin ostettavien lista pieneni huimasti... yhtälailla kuin mun pankkitilin saldo, heh. Pääasia, että koti alkaa olla taas askelta kohti valmista. Seuraavana sisustusprojektina vuorossa odottaisi työhuone, joka näyttää tällä hetkellä yhdeltä harmaalta elektroniikka kasalta. Muut huoneet alkavat olla jo muutamaa hankintaa vaille valmiita, joten voiton puolella aletaan jo pikkuhiljaa olla. Äsken tultiin kotiin isänpäivä päivälliseltä ja nyt luvassa olisi vielä yhden joululahjan valmistamista. Illalla sitten jatketaan 24 maratonia viinilasillisen kanssa ja valmistaudutaan paluuta takaisin arkeen. Rentouttavaa sunnuntai iltaa teillekin ja hyvää isänpäivää kaikille iseille! :)

Asukuvat-001 IMG_9013-2 Asukuvat-003 IMG_8877-2 Asukuvat-004

Jacket Cubus - Knit H&M - Jeans Bikbok - Shoes Skopunkten - Beanie Gina Tricot