November 11, 2018

Kamala kaamos

IMG_9092-2

Marraskuu... se kaikkein pimein ja synkin kuukausi. Pimeä kerkiää tulla ihan liian nopeasti, eikä vielä ole lunta luomassa edes vähäsen valoisuutta. Energiatasot tuntuu olevan ihan pohjalla ja itse olisin valmis menemään nukkumaan jo yhdeksän aikaan illalla. Vettä tihkuttaa melkein jokatoinen päivä ja ulos lähtiessä ei oikein tiedä mitä pukisi päälle. Monta kertaa olen joutunut kiroamaan vaatevalintani, oli asu sitten liian kuuma tai kylmä. Myös jouluhössötys tekee uhkaavasti tuloaan ja saa ruveta miettimään pään puhki joululahjoja.

Itse onneksi kuulun niihin joulufanaatikkoihin ja olen ollut ajoissa liikenteessä monen asian suhteen. Melkein kaikille olen lahjat miettinyt valmiiksi ja muutama paketti odottaa jo kotona sitä pääpäivää. Äkkilähdön jouluun olen myös ottanut jouluvaloissa, sillä jo tällä hetkellä meidän keittiön ja makkarin ikkunaa koristaa isot tähtivalot (avopuoliso ei ollut asiasta mielissään...). Joulukuusen saan kuulema vasta joulukuussa meille hankkia, mutta taidan olla juoksujalkaa sitä hakemassa jo parin viikon päästä, kun seuraava palkka napsahtaa tilille. Sillä viikolla kalenteri vaihtuu viimeiseen kuuhun, joten en olisi paljoa (herran mielestä) liian ajoissa.

Käytiin eilen pyörähtämässä Kuopion Matkuksessa ja kotiin ostettavien lista pieneni huimasti... yhtälailla kuin mun pankkitilin saldo, heh. Pääasia, että koti alkaa olla taas askelta kohti valmista. Seuraavana sisustusprojektina vuorossa odottaisi työhuone, joka näyttää tällä hetkellä yhdeltä harmaalta elektroniikka kasalta. Muut huoneet alkavat olla jo muutamaa hankintaa vaille valmiita, joten voiton puolella aletaan jo pikkuhiljaa olla. Äsken tultiin kotiin isänpäivä päivälliseltä ja nyt luvassa olisi vielä yhden joululahjan valmistamista. Illalla sitten jatketaan 24 maratonia viinilasillisen kanssa ja valmistaudutaan paluuta takaisin arkeen. Rentouttavaa sunnuntai iltaa teillekin ja hyvää isänpäivää kaikille iseille! :)

Asukuvat-001 IMG_9013-2 Asukuvat-003 IMG_8877-2 Asukuvat-004

Jacket Cubus - Knit H&M - Jeans Bikbok - Shoes Skopunkten - Beanie Gina Tricot

No comments:

Post a Comment