En muistakaan että milloin viimeksi olisin tänne tehnyt puhelin kuva - postausta. Noita kuvia löytyi aika pitkältä väliajalta, mutta ei anneta sen nyt haitata. Suurin osa noista on näkynyt jo snapchatissä (minut löytää nimimerkillä ssarixo), mutta joukossa on kanssa muutama ennennäkemätön kuva.
1. Tai siis oli räpsyt... Toisen huoltokerran jälkeen sain sitten niin pahan allergisen reaktion, että jouduin itse öljyn kanssa rapsutella ripset irti. Silti näytin vielä pari päivää ihan demonilta ja alaluomet olivat herkät vielä pitkään. Ehkä mie nyt oppisin jättämään noi ripsienpidennykset rauhaan.
2. Käytiin yksi lauantai naisten kesken Kuopion Matkuksessa vähän shoppailee. Ruokatauolla käytiin tällä kertaa Burger Kingissä.
3. Jee vihdoin raaskin ostaa itselleni Playstation 4 ja pitihän vielä muutama pelikin ostaa kylkeen, että pääsen heti uutta lelua testailee. Kuvasta puuttuu vielä Uncharted 4 ja Ratchet & Clank pelit.
1. Pitkästä aikaa lounaalla Rossossa. Oon muuten joka kerta ottanut ton saman annoksen tosin kerran vahingossa... Oon katsokaas aika tylsä ruuan suhteen.
2. Vappu friendsie mun Kevin pallon kanssa.
3. Kaikki on kivempaa mansikoiden kanssa. Toi peli ei oikeesti varmaan koskaan lopu. Oon pelannu tota jo varmaan viikon yhteensä eikö loppua vieläkään näy. Toisaalta ihan hyvä vain niin on ainakin tekemistä tylsinä päivinä.
1. Auringonottoa mansikoiden kera. Mun lemppari kombo!
2. Täytekuvaselfie. Tiiättekö sen tunteen kun ootte ottanut itsestänne niin hyvän kuvan, että se on pakko laittaa jokaiseen sovellukseen ja profiilikuvaksi ja voitte tuijotella sitä kuvaa koko päivän ja ihastella että miten hyvältä näytätte siinä jne. No mulla kävi ton kuvan kanssa juurikin näin. Joten laittakaamme sen vielä kerran tännekin.
3. Käytiin kaverin kanssa testaa Vesikioskin pullavohvelit ja ai että kun oli muuten hyvää. Tosin aika makeeta toi oli ainakin mun makuun.
1. Retkeilemässä Utran saaressa. On toi vaan niin kaunis paikka näin kesäisin.
2. Mun ja kaverin leffaeväät. Alotin tässä Harry Potter maratonin mun tulevaa ulkomaanmatkaa varten. Arvaako kukaan, että mistä kaupungista on kyse? ;)
3. Taas rantailua. Mun puhelin alkaa olla täynnä pelkkiä ranta ja ruoka kuvia.
1. No words needed
2. Ostin Kuopion reissulta noi yli söpöt minions legginsit. Hintaa noilla taisi olla vain kymmenen euroa New Yorkerissa.
3. Oikein kivat maisemat olisi ollut paitsi ötököitä pörräs tuolla ihan sikana. Mutta maisemat on kyllä 5/5!
May 31, 2016
May 27, 2016
What's in my bag atm
Heippa! Tässä oon nyt muutaman päivän lomalla kerinnyt olla ja mun selkä jo onnistui kärtsätä tässä yksi päivä... Talviturkki on kanssa jo heitetty ja ekaa kertaa kahteen vuoteen rannalla käyty. Tosiaankin viime kesänä rannalla en käynyt kertaakaan... Tänä vuonna aion käydä sit senkin edestä! Mun viikonloppu suunnitelmat ovat vielä hiukan auki, mutta enköhän mie jotain keksi. Jos en muuta sitten niin otan aurinkoa takapihalla. Tällä kertaa vaan laitan aurinkorasvaa ensin... :D
Mun on ollut tarkoitus vaikka kuinka kauan tehdä tänne laukun sisältö - postausta ja tässä tää nyt vihdoin on. Itse ainakin tykkään katsella muista blogeista näitä postauksia ihan vain puhtaasta mielenkiinnosta. Mie vaihtelen mun laukkua melkein päivittäin, joten päätin tänne kuvata kahden eri laukun sisällöt. Tässä ekana siis mun keskikokoinen laukku ja vikana pieni laukku. Isointa laukkua en tänne edes kuvannut, sillä mie yleensä käytän sitä vain töissä tai kun olen menossa jonnekin yöksi.
Aurinkolasit tai silmälasit Mulla on huono kaukonäkö, joten vahvuuksilla olevat aurinkolasit tai silmälasit on pakko olla aina mukana.
Meikkilaukku Täällä säilytän kaikki tärkeimmät meikit esim. huulimeikit, kivipuuteri, peitevoide jne. Myös kampa ja kosteusvoide kulkee aina mukana varanvuoksi.
Lompakko Tartteeko tää ees enempiä selostuksia? Rahat, kortit ja joitakin alennuskuponkeja löytyy täältä. Mulla onkin ollut ostoslistassa jo pitkään uusi lompakko, mutta vieläkään en ole löytänyt mulle sopivaa yksilöä.
Käsirasva Mulla kuivuu tosi nopeasti kädet varsinkin talvella, joten pakko kuljettaa aina käsirasvaa mukana. Tällä hetkellä mulla on käytössä The Body Shopin British Rose rasva.
Käsidesi Tätä tulee lotrattuun vaikka kuinka paljon päivän mittaan.
Puhelin Obviously. Kuka nyt lähtisi ilman puhelinta minnekkään.
Avaimet Kotiavain ja autonavain siis.
Hansikkaat Tää Suomen ilmasto vaihtelee miten sattuu, joten hansikkaat kulkevat koko ajan mukana.
Muuta (joita kuvassa ei näy) Mukana kulkee satunnaisesti myös purkkaa, sateenvarjo, ponnareita, harja, matkalaturi jne. Sisältö riippuu tosin kanssa päivän suunnitelmista ja minkä kokoinen laukku mulla on käytössä.
Tässä vuorostaan Lindexistä ostettu pieni ja söpö olkalaukku. Tää on ollut mulla nyt tosi kovasa käytössä ja on varmaan parhain ostos vähään aikaan minkä oon tehnyt. Tossa on itsessään jo peili, mikä on jo suuri helpotus, korteille löytyy omat taskut, sekä vielä erillinen vetoketju tasku minne kaikki tärkeimmät jutut saa laitettuun. Niin kätevä!
Huulimeikit Päivän huulimeikit, eli jokin huulenrajauskynä ja huulipuna tai huulikiilto.
Puhelin Aika itsestäänselvyys.
Tärkeimmät kortit Yleensä vain Visa ja ajokortti.
Avaimet Autonavaimet ja kotiavain lähinnä.
Muuta (joita kuvassa ei näy) Kampa kulkee kanssa tämän mukana, mikäli harja ei laukkuun mahdu.

Tässä mun iki-ihana Michael Kors Hamilton ja sen mukana kulkevat roinat. Laukku ei ole kovinkaa iso, mutta saan silti survottuun kaikki tarvittavat jutut mukaan (ja ehkä muutaman ylimääräisenkin).
Keskikokoisen laukun mukana kulkee:
Aurinkolasit tai silmälasit Mulla on huono kaukonäkö, joten vahvuuksilla olevat aurinkolasit tai silmälasit on pakko olla aina mukana.
Meikkilaukku Täällä säilytän kaikki tärkeimmät meikit esim. huulimeikit, kivipuuteri, peitevoide jne. Myös kampa ja kosteusvoide kulkee aina mukana varanvuoksi.
Lompakko Tartteeko tää ees enempiä selostuksia? Rahat, kortit ja joitakin alennuskuponkeja löytyy täältä. Mulla onkin ollut ostoslistassa jo pitkään uusi lompakko, mutta vieläkään en ole löytänyt mulle sopivaa yksilöä.
Käsirasva Mulla kuivuu tosi nopeasti kädet varsinkin talvella, joten pakko kuljettaa aina käsirasvaa mukana. Tällä hetkellä mulla on käytössä The Body Shopin British Rose rasva.
Käsidesi Tätä tulee lotrattuun vaikka kuinka paljon päivän mittaan.
Puhelin Obviously. Kuka nyt lähtisi ilman puhelinta minnekkään.
Avaimet Kotiavain ja autonavain siis.
Hansikkaat Tää Suomen ilmasto vaihtelee miten sattuu, joten hansikkaat kulkevat koko ajan mukana.
Muuta (joita kuvassa ei näy) Mukana kulkee satunnaisesti myös purkkaa, sateenvarjo, ponnareita, harja, matkalaturi jne. Sisältö riippuu tosin kanssa päivän suunnitelmista ja minkä kokoinen laukku mulla on käytössä.
Tässä vuorostaan Lindexistä ostettu pieni ja söpö olkalaukku. Tää on ollut mulla nyt tosi kovasa käytössä ja on varmaan parhain ostos vähään aikaan minkä oon tehnyt. Tossa on itsessään jo peili, mikä on jo suuri helpotus, korteille löytyy omat taskut, sekä vielä erillinen vetoketju tasku minne kaikki tärkeimmät jutut saa laitettuun. Niin kätevä!
Pienen laukun mukana kulkee:
Huulimeikit Päivän huulimeikit, eli jokin huulenrajauskynä ja huulipuna tai huulikiilto.
Puhelin Aika itsestäänselvyys.
Tärkeimmät kortit Yleensä vain Visa ja ajokortti.
Avaimet Autonavaimet ja kotiavain lähinnä.
Muuta (joita kuvassa ei näy) Kampa kulkee kanssa tämän mukana, mikäli harja ei laukkuun mahdu.
May 18, 2016
Bucket list for summer 2016
Hola! Tänään mulla alkoi virallisesti "loma" ja koulutustodistus saapui kanssa tänään kotiovelle. Oon ollut tässä viimeisen viikon vesirokossa, kun on sitä vielä ollut sairastanut, joten nyt mulla on hyvin ollut aikaa ruveta suunnittelemaan kesälle kaikkea kivaa tekemistä. Mun listasta tuli aika pitkä ja saa nähdä, että ehdinkö toteuttamaan kaikki kohdat. Kova on kumminkin yritys. Tämänvuotinen lista näyttää tältä!
TÄNÄ KESÄNÄ:
♡ Hankin rusketusrajat
♡ Järjestän erilaisia piknikejä, vaikka rannalle
♡ Käyn ekaa kertaa kalastamassa
♡ Käyn paljon rannalla
♡ Käyn Paakkilan avolouhoksessa
♡ Käyn jossain huvipuistossa (todennäköisesti Särkänniemi)
♡ Leikin vesisotaa
♡ Hamstraan uusia söpöjä napakoruja
♡ Käyn sup lautailemassa
♡ Syön överi paljon mansikoita
♡ Käyn festareilla (ainakin Ilosaarirock!)
♡ Lähden kaupunkilomalle (Lontoo)
♡ Käyn ainakin kerran mökkeilemässä
♡
♡ Luon uuden Spotify soittolistan kesälle
♡ Paahdan nuotiolla vaahtokarkkeja
♡ Lakkailen kynsiin kesäisiä sävyjä
♡ Grillaan mahdollisimman paljon
♡ Otan paljon kuvia
♡
♡ Katselen auringonlaskua
♡ Käyn viikonloppulomalla Tampereella
♡ Vietän tyttöjeniltaa viinilasillisten kanssa
♡ Ostan uudemman ja paremman auton
♡ Ostan uusia metallitatuointeja ja käytän niitä muuallakin kun festareilla
♡ Nautin kesästä ja olen mahdollisemman paljon ulkona!
♡ Snorklaa ensimmäistä kertaa ikinä
May 08, 2016
Scream Queens: Chanel Oberlin outfit inspo
Heippa! Mun työharjoittelu vetelee jo viimeisiään ja sit saan nauttia taas työttömyydestä ainakin tämän kesän ajan. Toivottavasti onnistuisin nappaamaan itselleni syksyksi töitä, niin ei venyisi "loma" yhtään pidemmäksi, mutta sitä rupeen enemmän stressaamaan vasta loppukesästä.
Oon ihan koukussa Scream Queens tv-sarjaan ja siitä inspiroituneena tein tänne muutaman asukokonaisuuden, joita itse voisin käyttää. Tällä kertaa kokosin inspis asut Chanelin aina niin ihanasta klassisesta tyylistä. Itse en ole koskaan aiemmin tykännyt pastellisävyistä, mutta nyt olen jo täysin hurahtanut vaaleanpunaiseen. Tänä kesänä mun asusta ei varmaan löydy kun vaan juurikin noita sävyjä ja sata eri värisiä ja mallisia aurinkolaseja . Alla vielä neljä eri asukokonaisuutta, jotka voisin laittaa päälle vaikka heti!

May 01, 2016
Toffeemunkit
Mulla eilen oli sen verran kokkausintoa, joten tein Vapuksi toffeemunkkeja ja ajattelin laittaa ohjeen myös tännekin! Mie tein ohjeen kaksinkertaisena, mutta jos pienemmän satsin haluaa tehdä, niin ohjeen voi toki puolittaa. Niin ja ihanaa Vappua kaikille! :)
Ainekset (noin 40 kappaletta)
Pullataikina:
- 5 dl maitoa
- 50 g hiivaa
- 2 dl sokeria
- 1 tl suolaa
- 2 kananmunaa
- 3 tl kardemummaa
- 12 dl vehnäjauhoja
- 200g voita tai margariinia
Kypsennykseen:
- munkkirasvaa
Kuorrutukseen:
- 3 dl sokeria
Täyte:
- 2 pussia Tsinuskitoffeeta (338g)
- 2 dl kuohukermaa
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, sokeri ja munat. Vatkaa joukkoon 1/3 osa jauhoista. Sekoita joukkoon pehmeä rasva ja loput jauhot, vaivaa hetki. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.
Jaa taikina neljään osaan ja pyöritä ne tangoiksi. Leikkaa tangot pieniin osiin ja pyöritä niistä palloja. Siirrä pallot kohoamaan.
Kuumenna munkkirasva kattilassa. Kypsennä mahdollisemman monta munkkia kerralla muutaman minuutin ajan. Käännä paiston aikana.
Nosta munkit hetkeksi valumaan talouspaperille ja sokeroi ne.
Poista makeisista kääreet ja saksi toffeepalat kahtia. Kiehauta kerma, lisää makeiset ja keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes seos on tasaista. Anna jäähtyä 15 minuuttia. Siirrä täyte pursotinpussiin ja pursota nokare täytettä munkkien sisään.
Subscribe to:
Posts (Atom)