April 30, 2019

PUHELIMEN PERÄLTÄ - HUHTIKUU

Puhelimen perältä - huhtikuu-005

1. Ihana kevätaurinko! <3

2. Ensimmäistä kertaa ikinä mua on ruvennut kiinnostamaan politiikka ja kävin myös ääneni antamassa. Oli muuten jännä seurata tulosten laskentaa telkkarista! Seuraavana aamuna sai silmät ristissä mennä töihin, mutta oli se sen arvoista... :D

3. Päivällisellä Kreetassa. En ollut koskaan aikasemmin tuolla käynyt ja voin sanoo mielelläni menevän myös toisenkin kerran. Tuokin annos jonka valitsin oli niin hyvää, mutta ehkä hieman liian iso näin pienen minun syötäväksi... Varsinkin kesällä tuolla olisi varmasti ihana käydä syömässä, kun terassi aukaistaan ja ravintola on vielä ihan joen vieressä, joten maisemat saattaisivat olla melkoisen kivat.

4. Ennen Kreetassa vierailua käytiin ensin keilaamassa. Oma pelini parani loppua kohden ja melkein sain tehtyä uuden ennätyksen, mutta aika loppui juuri harmiksi kesken. No ensi kerralla sitten!

Puhelimen perältä - huhtikuu-006

1. Mie ja Misu <3 Tämä meidän vanhin rouva jäi asumaan mun äidin luokse, kun hän ei tykännyt muuttaa mun nykyiseen asuntoon. Mieltä osoitettiin muun muassa pissimällä kylppärin ja viimeisenä päivä meillä olkkarin matolle...

2. Halusin tehdä ja maistaa ekaa kertaa amerikkalaisia pannukakkuja, joten tein meille yksi päivä herkku aamiaisen. En ole mikään makean ystävä, joten tälläinen satsi vielä aamulla tyhjään vatsaan sai mut voimaan pahoin hyvin nopeasti. Taidan pysytellä aamuisin vanhassa kunnon kaurapuurossa niinkuin tähänkin asti olin tehnyt. :D

3. Kaverin kanssa päivällisellä ennen töitä. On tää vaan aina yhtä hyvää!

4. Bongasin ton juutti maton ihan täysin sattumalta Tokmannilta ja sen kummempaa ajattelematta halusin sen meidän keittiöön. Olin katsellut netistä ton tyyppisiä mattoja jo aiemmin, mutta kaikki oli loppuunmyyty. Heti kun maton sain laitettua paikoilleen huomasin, että se on aika pienen näköinen tuohon tilaan... No saapi nyt kelvata ainaki siihen asti, kun löydän uuden samanlaisen maton, mutta isompana.

Puhelimen perältä - huhtikuu-008

1. Ai vitsi, että oon nauttinut meidän parvekkeesta ja näistä aurinkoisista päivistä ihan urakalla. Viime keväänä meillä ei ollut vielä kalusteita parvekkeella, joten tämä on ensimmäinen kevät, kun saan niistä nautiskella.

2. Tein pääsiäisen kunniaksi meille Irish coffee - juustokakun ja ai että miten hyvän makuinen siitä tulikaan. Aluksi pelkäsin siitä tulevan liian ällömakea, mutta onneksi viski ja kahvi toivat vähän potkua kakkuun. ;)

3. Oh GOT:n vika kausi ja viime jakson eväät! Hermoilin koko jakson ajan ja sydän pamppaili ihan täyttä. *Spoiler alert*. Täytyy silti sanoa, että oon samaan aikaan hyvin ällistynyt ja pettynyt miten jakso päättyi. No ei auta kun vaan odottaa viimeisiäkin jaksoja. Jospa tämä tästä vielä paranisi. Pääasia että Tormund on elossa! <3

4. Varma kevään merkki on bikini varaston täydentäminen uusilla tulokkailla! Mulla olikin vain yhdet bikinit (koska toiset hävitin Kolille), joita käytin melkein aina viime kesänä, joten oli jo aikain ostaa muutamat uudet tilalle.

April 28, 2019

SYKSY & TALVI MUISTOT - 18/19

Nyt taidan uskaltaa jo sanoa, että kevät on täällä ja pysyy! On siis aika heittää hyvästit kirpeille pakkaskeleille ja tervehtiä koko ajan nousevia lämpölukemia. Mutta ennen kun rupean kunnolla odottamaan kesän saapumista, niin muistellaan vielä hetki viime syksyn ja talven tehtävälistaa ja kuinka siitä suoriuduin. Tällä kertaa raksin sain laittaa ihmeen moneen ruutuun ja olenkin todella tyytyväinen kuinka paljon sain aikaan, niin pienempiä, kuin niitä isompiakin asioita. Tältä siis näytti mun syksy ja talvi pähkinänkuoressa!

Syksy & talvi muistot -1820

(X) Säilön paljon mansikoita pakastimeen talvea varten. (Sain mun äidiltä ja mummilta ison kasan mansikoita, joista yli puolet menivät suoraan pakastimeen odottamaan talvea.)

(X) Teen ensimmäistä kertaa itse mustikkapiirakkaa. (Ja siitä muuten tulikin todella hyvä, eikä mennyt päivääkään, kun kaikki oli jo syöty... tosin oli meitä syömäreitä useampi.)

(X) Käyn vahvistamassa microblading kulmakarvoihin. (Oli muuten yhtä kivuliasta kuin aiemminkin. Hammasta tuli taas purtua siinä maatessa...)

(X) Sisustan meidän kämpän jouluiseksi (ainakin jouluvalot ikkunoihin!). (Ensi jouluna haluan vielä enemmän punaista meidän asuntoon!)

(X) Teen minireissun Helsinkiin. (Ja kiva reissu siitä muuten tulikin!)

(X) Maistelen Starbucksin pumpkin spice lattea. (Tämä juoma oli aika pettymys mulle, vaikka sitä ollaankin niin paljon hehkutettu.)

(X) Käyn pitkästä aikaa pulikoimassa Serenassa. (Ensi kerralla täytyy vaan mennä tuonne kesällä, kun ne ulkotilat ovat myös käytössä.)


(X) Vierailen syksyn aikaan Kolilla. (Tehtiin päiväreissu tuonne ja räpsittiin kuvia varmaan joku pari tuntia... :D)

Syksy & talvi muistot - 1819

( ) Käyn pulkkamäessa Niittylahdessa kaakaon kera, mikäli enää osaan ajoreittiä sinne. (Lämppärinmäellä kyllä käytiin laskemassa)

(X) Ostan ensimmäisen joulukuusen kotiin ja koristelen sen. (Ja nätti siitä tuli, vaikka itse kuusi näyttää vähän harva-oksaiselta.)

( ) Teen itse joulukuusenkoristeita. (Löysin ihan kaupasta samanlaisia koristeita, kun mitä olisin halunnut itse tehdä, joten jätin tämän sitten välistä.)


(X) Käyn pitkästä aikaa laskettelemassa, vaikka olenkin aivan surkea siinä... (Jätettiin tämä aika viime tippaan ja siksi kerittiin vain kerran käydä laskettelemassa. Ensi vuonna täytyy sitten käydä ihan urakalla!)

( ) Käyn ensimmäistä kertaa uimassa avannossa ja oon vielä pahin vilukissa ikinä! (Tämä ei toisaalta mua ihmetytä yhtään, että raksi ei tullut tähän ruutuun. Ehkä sitten ensi vuonna...)

( ) Käyn ottamassa lisää mustetta iholle. Jospa tällä kertaa uskaltaisin muutaman kuvankin ottaa. (Ajattelin sittenkin vasta lähempänä kesää käydä istumassa neulan alla.)

( ) Maistelen ensimmäistä kertaa Möet skumppaa. (En ole koskaan raaskinut käyttää niin paljoa rahaa yhteen skumppapulloon... :D)

(X) Otan paljon asukuvia kylmästä säästä välittämättä. (Viime talveen verrattuna käytiin ihmeen usein ottamassa kuvia. Suurena apuna meillä oli tässä auto, sillä muuten oltaisiin oltu ihan jäässä jo kuvauspaikalle kävellessä.)

Syksy & talvi muistot -1821

(X) Käyn freesaamassa auringon vaalentavia hiuksia kampaajalla. (Hiukset tummenivat aavistuksen verran, mutta vaalenivat siitä hyvin nopeasti. Vaikka nää blondit hiukset ovat ihan kivat, niin ensi kerralla taidan silti palata takaisin brunetteen.)

( ) Opettelen hiihtämään luisteluhiihtoa, joka tuntuu ihan mahdottomuudelta. (Kävin tänä talvena vain kerran hiihtämässä ja sekin kerta jäi lyhyeksi...)

( ) Käyn lumikenkäilemässä Kolilla. (Siis jätettiin tämäkin reissu niin viime tippaan, että kaikki hyvät säät kerkesi jo mennä. Jospa ensi vuonna oltaisiin ajoissa liikenteessä)

(X) Poltan tänä vuonna ennätysmäärän tuoksukynttilöitä. (Jepulis! Melkein joka ilta meillä oli tunnelma valaistus olkkarissa.)

(X) Pidän hyvän postaustahdin yllä, joka meinaa aina välillä lipsua olemattomiin... (Onnistuin tässä mun mielestä aika hyvin. Toki parantamisen varaa vielä on.)

(X) Teen ensimmäistä kertaa kurpitsapiirakkaa. (Oi nami tästä tuli ihan huippu hyvää! Pitää ensi syksynä tehdä tätä uudestaan.)

(X) Valmistan itse mahdollisemman monta joululahjaa. (Tein mun kahdelle kaverille isot lahjakassit täyteen itse tehtyjä juttuja ja ne onnistui oikein hyvin!)

(X) Teen mahdollisimman persoonallisia joululahjapaketteja. (En halua edes tietää kuinka paljon rahaa käytin jo pelkästää paketointi tarvikkeisiin...)

April 24, 2019

KOSMETIIKKA ARVOSTELUJA 8

IMG_3242-2

Heippa! Oon pitänyt hieman taukoa tänne kirjoittelusta, kun tuntui, että jos en ole töissä, niin teen sitten blogiin liittyviä juttuja ja jatkuva työskentely rupesi mua jo ahdistamaan. Ihan tyhjän panttina en kummiskaan ole ollut, vaan olen saanut aikaan tehtyä muita rästissä olevia asioita. Viime päivinä olen muun muassa nauttinut keväästä, suunnitellut tulevaa kesän ulkomaan reissua, jonka määränpää ei olekaan Norja, lukenut kaksi kirjaa loppuun asti parvekkeella auringon lämmössä, syönyt pari kertaa grilliruokaa ähkyyn asti, testannut kaksi mulle uutta ravintolaa (tosin toinen niistä oli varsin pettymys), testannut paria uutta leivosreseptiä (molemmista tuli huippu hyviä!) ja sisustanut meidän parvekkeen kukka-amppelia vaille valmiiksi. Vielä kun jaksaisi avopuolison kanssa ikkunat pestä koko huushollista ennen kun kesä saapuu kunnolla, niin olisin tyytyväinen.

Mun kosmetiikka ja muut kauneudenhoitotuotevarastot ovat taas kasvaneet siihen malliin, että on aika esitellä niitä täälläkin. Tuttuun tapaan uusia suosikkeja on löytynyt ja on ollut myös niitä ostoksia, jotka ovat paljastuneet surkeaksi. Täältä tulee kuusitoista tuotetta arvostelujen kera!

1

1. Lumene Instant glow beauty serum - Light

Tätä ollaan paljon hehkutettu sen keveyden ja huomaamattomuuden takia, eikä turhaan. Tästä tuli kertaheitolla mun uusi lemppari meikkivoide juurikin äsken lueteltujen ominaisuuksien ansiosta. Tuote tosiaan on kevyt, jolloin se ei ole kovinkaan peittävä. Mun iho on tällä hetkellä suht hyvässä kunnossa, joten vähäinen peittävyys ei mua haittaa, vaan päinvastoin. Ainoa miinus tuotteessa on sen voimakas haju, joka muistuttaa melkein jotain hajuvettä. Haju toki haihtuu nopeasti tai sitten siihen vaan tottuu. Joka tapauksessa tykkään tästä todella paljon!

 4/5

2. Essie kynsilakka - Pink diamond

Olen ollut jo useamman vuoden Essie kynsilakkojen suuri fani, eikä tämäkään sävy tuottanut pettymystä. Tää on just täydellinen helmiäisen vaaleanpunainen sävy, joka ei ole liian räväkkä tai Barbie pinkki arkiseen käyttöön.

 5/5

3. Revolution Renaissance lipliner - Greatest

Tämä tuote oli mulle aika pettymys, sillä sävy olisi ollut ihan täydellinen ja ulkoasu on varsin silmää miellyttävä. Koostumus sen sijaan on hyvin tahmea, eikä pitkäkestoinen, vaikka "waterproof" lukee tuotteen kyljessä. Tahmeus ei katoa vaikka huulipunaa laittaisi ton päälle ja punat ovat heti poissa ensimmäisen kerran jälkeen, kun syö tai juo jotain. Joten ei jatkoon!

 2/5

4. Ari by Ariana Grande hajuvesi

Oon pidemmän aikaan ollut uuden hajuveden tarpeessa ja tällä kertaa halusin jonkun makean, mutta ei liian voimakkaan tuoksun, jota voi käytää ihan arkena. En ollut aiemmin haistellut tätä hajuvettä, mutta sen ensimmäisen kerran jälkeen, kun testasin tätä, niin hullaannuin ihan täysin. Tuote oli myös hyvässä alennuksessa silloin, joten ostopäätöstä ei tarvinnut miettiä kahta kertaa.

 5/5

2

5. Four Reasons cristal styling mist

Tämän tuotteen ostin itseasiassa täysin vahingossa, sillä se muistuttaa ulkonäöltään mun vakkarituotetta, joka oli silloin päässyt loppumaan. Vahingon huomasin vasta silloin, kun olin suihkuttamassa tuotetta hiuksiin ja sen tuoksu oli ihan erilainen. Valitettavasti tälle tarinalle ei ole onnellista loppua, sillä muutaman käyttökerran jälkeen en huomannut tuotteen tekevän mitään erikoista hiuksiin. Tää on tarkoitettu laittaa ennen kihartamista tuomaan enemmän pitoa, mutta itse ainakaan en huomannut sen tekevän mitään muuta, kun vaan sai hiukset haisemaan pahalta.

 1/5

6. Coco & Eve hair masque

Tämän pienen putelin sain joululahjaksi ja silloin ihmettelin kovasti mikä se mahtaa olla. Tämä on siis hiusnaamio, joka jätetään vaikuttamaan kosteisiin hiuksiin ja pestään lopuksi pois. Jo heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen huomasin mun hiuksista tulevan super pehmeät, eikä ihanasta kookoksen tuoksusta ole valittamista. Oon testannut muutamaa erilaista hiusnaamiota, eikä mikään niistä yllä tämän tasolle. Ihan paras tuote hiuksiin, jonka ostoa ei varmasti kukaan tulisi katumaan!

 5/5

7. L'oreal Elvital extraordinary oil

Ostin tämän purnukan sen jälkeen kun mun Moroccanoil oli loppunut, eikä näitä voi millään tavalla verrata lähellekään tasavertaiseksi. Tuote houkutti mua lähinnä vain halvan hinnan takia, joka sitten kostautui. Vaikka mun hiukset eivät ole kuivimmasta päästä, niin silti jo viikon jälkeen hiuksista tuli karheammat ja helpommin takkuuntuvat, kun vaihdoin öljyn merkkiä.  Kannattaa siis santsata hyvään hiusöljyyn, vaikka ne ovatkin kalliimpia. Hiuksesi tulee nimittäin vielä kiittämään sua. Täysin huono tämä tuote ei kumminkaan ole, mutta isompia muutosta hiusten laadussa on turha odottaa.

 2/5

8. Batiste XXL volume spray

Tämänkin tuotteen ostin vahingossa, sillä luulin tämän olevan myös kuivashampoo, kun pakkauksessa luki tuplapakkaus ja tiesin toisen olevan varmasti kuiva shampoo (kuvassa on molemmat pakkauksessa tulleet tuotteet). Huomasin erehdykseni vasta kotona, enkä jaksanut enää lähteä palauttamaan pakkausta. Mielenkiinnosta testasin tuotetta heti hiuksiin ja kiitän vaan onneani, että juuri silloisena päivänä oli mulla suihkupäivä. Ensinnäkin haju oli ihan hirveä ja toisena tuote teki hiuksista entistä rasvaisemman tuntuiset, enkä huomannut mitään tuuheutumista, jota tuote lupaa tehdä. Joten tässä taas yksi tuote, joka jää mulla käyttämättä.

 1/5

9. Batiste dry shampoo - coconut & exotic tropical

Oon jo useamman kerran ylistänyt näitä Batisten kuivashampoita, enkä usko muilta merkeiltä löytyvän ainakaan tästä parempaa. Tämäkään pullo ei tuottanut pettymystä ainakaan toimivuuden puolesta, mutta haju sen sijaan ei ollut mulle täysin mieluinen. Tuoksu muistuttaa hyvin paljon pina colada juomaa mikä sinänsä kuulostaa hyvältä, mutta mun mielestä ei toiminut tässä.

 4/5

3

10. Remington Pro Luxe 32mm kiharrin

Olin jo pidemmän aikaa halunnut itselleni kihartimen, jolla saa loivempia kiharoita. Kiharrinta rupesin etsimään todenteolla vasta sen jälkeen, kun kampaajani teki mulle ihanat loivat kiharat värjäyksen jälkeen. Hän myös nimenomaan suositteli ostamaan Remington merkkisen, joka olikin mulle jo tuttu merkki mun entisen sauvakihartimen ansiosta. Lopulta päädyin juuri tähän kihartimeen ja sain tämän hyvään hintaan alennuksessa S-ryhmän omistajapäiviltä. Heti ensimmäisen testauksen jälkeen tiesin tämän olleen paras ostos pitkään aikaan, vaikka kihartaminen vaati hieman harjoitusta. Tällä saa just sellaiset täydelliset Hollywood-kiharat suht nopeasti ja vaivattomasti. Lopuksi vaan hiuslakkaa kutreihin, niin kiharat pysyvät kauniina pitkään!

 5/5

4

11. Urban Decay Naked Cherry

Olin jo pidemmän aikaan halunnut itselleni ostaa UD:n luomiväripaletin ja kun huomasin tämän olevan alennuksessa joulun aikaan, niin pakko se oli silloin itselleni hankkia. Täysihintaisena en olisi varmaan raaskinut tätä ostaa, sillä mun mielestä puolet hinnasta saa maksaa vain merkin takia. Mulla on pari ihan marketin luomiväripalettia, enkä huomaa niiden ja tämän välillä juuri ollenkaan eroa. Juurikin hinnan takia tämä ei saanut täysiä tähtiä, mutta muuten olen tähän todella tyytyväinen. Koostumus on super pehmeä ja helposti levittyvä. Värit pysyy luomilla yllättävän pitkään ja ovat pigmenttisiä. Tosin pigmenttisyyden takia olen hieman arka laittamaan noita tummimpia värejä mun luomille, mutta se johtuu täysin mun huonoista meikkaustaidoista... En katsos mielelläni haluaisi näyttää turpaan saaneelta :D

 4/5

5

12. YA silmänympärysvoide

En ole koskaan aiemmin omistanut yhtään silmänympärysvoidetta, vaan olen käyttänyt normaaleja voiteita myös silmien alueelle. Sain ystävältäni tämän purnukan, kun hän itse ei sitä tarvinnut ja siitä lähtien se on ollut käytössä joka ilta. Tuote on täysin tuoksuton, joka on mun herkille silmille todella hyvä. Voide kosteuttaa todella hyvin, imeytyy nopeasti ja ihan vain pieni tippa jo riittää kosteuttamaan molemmat silmänympärykset.

 5/5

13. My Skin facial sheet mask

Näitä kasvonaamioita myytiin eurolla ainakin Tokmannilla ja ihan vain halvan hinnan takia päätin niitä ostaa testiin. Hauskan näköiset panda ja kissa naamiot ovat vain plussaa näissä, sillä nämä tuntuvat niin ihanan raikkaalta kasvoilla ja ihosta tulee silkinpehmeä heti käytön jälkeen. Hintaansa nähden nämä ovat todella huippulöytö, mutta harmikseni joku muukin taisi olla samaa mieltä, sillä enää näitä ei ole ollut myynnissä...

 5/5

14. Kasvonaamio 4-pack

Nämä pienet purnukat ostin myös Tokmannilta ja pakkaus, jossa oli näitä neljä kappaletta oli alennuksessa vain kaksi euroa. Tuoksuina olivat mustikka, omena, vanilja ja kookos. Nämä purnukat ovat sen verran riittoisia, että yhdestä riittää ainakin kolmelle kerralle naamio. Näiden toimivuudesta en menisi vannomaan, sillä itse en ainakaan kokenut mitään suurta vaikutusta kasvoilla naamion jälkeen. Käytin näitä naamiota tosin saunassa ollessa, joten silläkin saattoi olla vaikutusta. Kumminkin hintaansa ja riittoisuuteensa nähden tämä oli hyvä ostos. Pitää ensi kerralla vaan testata näitä muualla kuin saunassa.

 4/5

6

15. Oriflame hair macarons

Päätin itsekin testata näitä pinkkejä palleroita hiuksiini, kerta näitä näkee kaikkialla. Laitoin nämä illalla kosteisiin hiuksiin ja nukuin nämä päässä. Aamulla näitä avatessa huomasin hiuksien olevan yhä kosteita, joten kävin pallerot läpi vielä hiustenkuivaajalla. No lopputuloksesta ei tullut ihan sellainen, kun olin kuvitellut ja muistutin lähinnä jotain puudelia. Kiharat olivat todella epätasaiset johtuen varmaan siitä, että aluksi laitoin pienempiä tuppoja palloihin, mutta huomasin pallojen loppuvan pian kesken, jolloin loppuihin laitoin isompia satseja hiuksia. Jokatapauksessa jouduin vielä suoristimella käydä osa hiuksista läpi, jotta lopputulos ei olisi niin hirveä. Tästä täysin epäonnistuneesta kokeesta opin ainakin, että yksi paketti noita palleroita ei riitä paksuun ja pitkiin hiuksiin. Täytyy siis etsiä jostain toinen paketti ja testata näitä uudelleen.

 2/5

16. Tangle Teezer wet detangler hiusharja

Tajusin yksi päivä, että mulla ei ole yhtään kunnollista hiusharjaa, joka ei vahingoittaisi hiuksia tai tekisi niistä sähköisiä. Pitkään ei tarvinnut empiä sopivaa harjaa, kun näin jo tämän vaaleanpunaisen ihanuuden ja hyvien arvostelujen ansiosta tämän lähti myös kotiin asti. Tällä saa harjattua hiukset oikein sulavasti ja hellävaraisesti, myös märkinä, eikä hiuksista tule ollenkaan sähköiset. Todella hyvä ostos siis, vaikka verrattuna muihin harjoihin tämä oli aika hintava, mutta täysin sen arvoinen.

 5/5

April 05, 2019

8X EPÄSUOSITUT MIELIPITEET

IMG_2490-2

Heippa ja ihanaa perjantai-iltaa! Itselläni oli tänään vapaapäivä, joten mun viikonloppu alkoi jo hieman aikasemmin. Tänään en tehnyt mitään erityisempää, kun vaan suoritin rästissä olevia asioita pois alta, sisustin meidän asuntoa (niinkuin melkein joka päivä) ja muutama juttu lähti tilaukseen saakka, sekä katsoin Gossip Girliä, jonka katsominen jatkuu vielä illalla. Viikonloppu menee sitten sukuloimassa kahdessa eri paikassa. Lauantaina grillataan ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja ai että grilliruokaa olikin jo ikävä. Sunnuntaina sitten saadaan syödä meidän herkkuruokaa eli Moskovan lihapataa, sekä käydä saunassa. Jos jäät ovat jo sulaneet niin ehkä voisin harkita myös talviturkin heittämistä "avannossa" saunasta käsin, mutta saa nähdä uskallanko. Maanantaina sitten koittaakin jo paluu arkeen.

Oon lukenut muutamasta blogista epäsuosittuja mielipiteitä ja innostuin samalla itsekin pohtimaan omia. Tähän ei tarvinnut nähdä paljoa päänvaivaa, kun ideoita alkoi vaan putkahtelemaan mieleen. Näissä vaan täytyy muistaa, että nämä ovat sitten pelkästään mun mielipiteitä. Kaikilla on oikeus tykätä ja vihata mitä haluaa, eikä makuasioista voi kiistellä. Joten tässä tulee kahdeksan asiaa, jotka eivät ole ainakaan mun lemppareiden listalla.

Asukuvat

 Matkakohteena Dubai. Tuntuu, että yhä useampi matkustaa tuonne tai haaveilee pääsevänsä joku päivä. Itse olen kuullut vain huonoa kyseisestä kaupungista, eikä koko paikka muutenkaan ole kiehtonut mua koskaan. Joten mua ei haittaisi yhtään, vaikka tämä kaupunki jäisi kokonaan multa kokematta elämäni aikana.

 Musikaalit. En ole koskaan pitänyt näistä oli kyse sitten leffasta tai vaikkapa jonkun tv-sarjan jaksosta. Poikkeuksia ovat piirretyt, kuten Disney leffat, jotka eivät haittaa mua yhtään, vaikka niissä onkin paljon laulamista. Heti kun kyseessä on vaan oikea ihminen, joka olevinaan laulaa, mutta oikeasti vain liikuttaa suutaan tuottaa mulle vaan lähinnä myötähäpeää. Myöskin mun lapsuuden iässä suositut High Scool Musical leffat ovat multa jääneet katsomatta kokonaan, vaikka kaikki tuntuivat fanittavan niitä ja Zac Efronia.

 Perus trenssitakit. Tarkoitan tällä nyt niitä jossa on tummat napit keskellä ja vyö lantiolla. Mun silmissä sellaiset takit näyttävät niin epäimartelevilta ja huonolla tavalla muistuttavat sadetakkia. Myönnän, että mullakin on joskus ollut kyseinen takki, mutta kertaakaan en sitä käyttänyt, sillä mun mielestä melkeinpä mikä tahansa muu takki näytti paremmalta päällä.

 Liian näyttävät ripsienpidennykset. Jos olet pidemmän aikaan lukenut mun blogia, niin tiedät varmaankin jo, että mullakin on ollut joskus nämä kammotukset silmissä. Itse tosin halusin niiden näyttävän mahdollisimman luonnollisilta, mitkä näyttävät mun mielestä ihan hyviltä, kunhan niitä käy vaan huoltamassa tiheään tahtiin. Kuitenkin liian monella naisella nään kunnon mustat tupot silmissä, jotka eivät mun silmissä näytä yhtään hyvältä. Näissä ripsienpidennyksissä mun mielestä erityisesti pätee sanonta "less is more".

IMG_2415-2

 Tosi tv-sarjat. Vahvana esimerkkinä tulee pakostikin mieleen tämä ihme temppari villitys. Mun ymmärrykseen ei vaan mahdu, että miksi ihmiset haluat mennä suoraan sanottuna nolaamaan itsensä telkkarissa tuhansien ihmisten edessä, jotta saisi hetken olla ns. "parrasvalossa". Itselleni tulee niin pahat myötähäpeät pelkästään tälläisten ohjelmien katsomisesta, enkä nää niissä mitään viihdyttävää, joten jätän ne suosiolla vaan välistä.

 Vahva meikki arkena. Nykyisin näyttää olevan trendikästä laittautua samalla tavalla kuin olisi menossa juhlimaan myös arkenakin. Eli naamaan laitetaan vahvat varjostukset ja korostukset. Silmiin laitetaan vahvat luomivärit ja näyttävät irtoripset. Tälläisiä meikkejä näkee yllättävän usein myös niinkin arkisessa paikassa kuin oma lähikauppa, koulun penkillä tai jopa uimarannalla. Itse henkilökohtaisesti en tykkää vahvasta meikistä ainakaan itselläni ja uskon, että monelle riittäisi vähempikin ehostus, mutta kukin meikkaa tavallaan. Itse en vaan ymmärrä miksi pitää ehostautua niin paljoa myös arkenakin.

 "Kuumaksi" luokitellut miehet. Ensimmäisinä esimerkkeinä pakostikin tulee mieleen seuraavat henkilöt eli Channing Tatum, Zac Efron, Ryan Gosling jne. Näitä nimiä kuulee monen suusta ja moni pitää näitä kunnon kiiltokuvapoikina. Aina kun leffa tulee, jossa on joku heistä näyttelemässä, niin se on pakko nähdä. En sano, että kukaan heistä olisi mun mielestä mitenkään ruma tai mitään. Itse vaan tykkään enemmän sellaisista söpöistä vähän nörttimäisistä kundeista, kuin lihaksikkaista macho miehistä. Joten jos Channing tekisi tässä uuden strippari leffan, jossa ainoa vaate joka hänellä on olisi stringit, niin itse en olisi menossa juoksujalkaa sitä katsomaan.

 Leopardi- ja käärmekuosi. Tämä suosittu trendi ei vaan ole vieläkään kolahtanut muhun, vaikka olenkin koittanut lämmetä tähän. Itselleni tulee valehtelematta tai yhtään asiaa kaunistelematta näistä "white trash" vibat, joten en vaan pystyisi itse näitä käyttämään. Yhdet leopardi kuosiset kengät löytyy mun kaapinpohjalta, mutta kertaakaan en ole niitä käyttänyt. Nähtäväksi jää, että saanko niitä koskaan laitettua jalkaan asti. Juurikin kengissä nämä kuosit saattavat näyttää ihan kivoilta, mutta esimerkiksi toppina nämä olisi ehdoton ei.

Asukuvat-001

Jacket Only - Knit Pull&Pear - Jeans Bikbok - Basker H&M - Shoes Dinsko - Gloves Sokos - Necklace Pandora