February 28, 2019

PUHELIMEN PERÄLTÄ - HELMIKUU

Puhelimen perältä - helmikuu-006

1-2. Ihastuin Botaniaan kertaheitolla, joten oli pakko päästä sinne uudestaankin käymään. Tällä kertaa osasin pukeutua enemmän säänmukaisesti, joten ulkonakin voitiin touhuta pidempään. Testiin pääsivät ulkoa myös potkukelkkarata ja mäki, jonka sai laskea alas liukurilla. Sisällä käytiin sitten lämmittelemässä ja otettiin vähän kuumaa juotavaa yli-imelien juustokakkujen kera.

3. Pullaposki-Kisse 

4. Ystävänpäivää juhlistettiin tällä kertaa illallisen parissa Rossossa. Olen yhtä kertaa lukuunottamatta ottanut aina saman annoksen, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Pieni katumus iski päälle, kun sain maistella tuota pizzaa, joka oli todella hyvää. Ehkä ensi kerralla voisin tehdä poikkeuksen ja tilata vihdoin jotain muuta.

Puhelimen perältä - helmikuu-002

1. Kukkia on aina yhtä ihanaa saada, mutta kissataloudessa ne eivät valitettavasti kestä paria päivää pidempään nätteinä... Nämäkin Kisse pureskeli heti, kun vaan keittiönpöydälle ne pistin, vaikka meidän taloudessa kissoilla ei ole lupaa mennä ruokapöydälle... :D

2. Löysin Tokmannilta euron maksavia kasvonaamioita, joten en voinut vastustaa kiusausta olla hamstraamatta muutaman itselleni. Tässä mulla oli testissä kissanaamio, jonka jälkeen iho tuntui niin ihanan raikkaalta. Pakko käydä ostamassa näitä lisää ennen kun ne loppuvat!

3. Vihdoin käytiin ekaa kertaa tänä talvena hiihtämässä! Tosin meidän lenkki jäi lyhyeksi, kun reippailukumppanin hiihtovarusteet eivät olleetkaan sopivat. Se pienikin matka tuntui jo raskaalta pitkän tauon jälkeen, joten ihan hyvä vain, että reissu jäi lyhyeksi.

4. Mulle iski taas innostus leipoa ja tällä kertaa päätin loihtia vadelma-valkosuklaa-sitruuna muffinseja. Iloa niistä ei mulle ainakaan pitkäksi ajaksi ollut, kun sain lieviä allergisen reaktion oireita. Lähtivät muffinsit silloin hyvin nopeasti toisiin koteihin syötäväksi...

Puhelimen perältä - helmikuu-003

1. Yksi parhaista asioista talvessa on ehdottomasti luistelu! Tekisi melkeinpä mieli ostaa uudet hienommat ja vähän naisellisemmat luistimet noiden mun hokkari ja kaunoluistimien sekoituksen tilalle.

2. Nämä hius macaronit pääsivät ensimmäistä ja todennäköisesti myös viimeistä kertaa käyttöön. Laitoin nuo kosteisiin hiuksiin ja nukuin yön yli ne päässä. Aamulla kun aukaisin niitä, niin osa hiuksista oli vielä kosteita, joten kävin ne läpi vielä hiustenkuivaajalla. Lopputulos oli silti aika hirveä varsinkin niistä kohdista joihin laitoin vähemmän hiuksia. Kiharat olivat todella epätasaisia ja mulla kun on niin pitkät ja suhteellisen paksut hiukset, niin noita pinkkejä pampuloita olisi saanut olla tuplamäärä.

3. Tohtorin luona tuli vietettyä yksi päivä seitsemän tuntia vieläpä tyhjällä vatsalla... Monesti meinasi kärsivällisyys loppua ja oli lähellä etten lähtenyt vaan kotiin. Tämän kerran jälkeen päätinkin, että en enää koskaan mene päivystykseen, kun silloin vain jos oikeasti on joku kuoleman hätä. Seuraavana aamuna mun oli vielä tarkoitus käydä näytteenottokeskuksessa, kun niin käskettiin, mutta tohtori oli näköjään unohtanut kokonaan kirjoittaa lähetteen sinne. Jalat ristissä sain sitten kiiruhtaa takaisin kotia, kun olin pidätellyt vessassa käyntiä koko aamun. Kieltämättä koko kokemuksesta jäi aika surkea jälkimaku, joten oikein innolla nyt vain odottelen laskua perään...

4. Encen kannustamista voittoon! Vaikka en ymmärtänyt koko pelistä paljoa mitään, niin oli ihan kiva nähdä kun Suomi varmisti paikkansa semi-finaalissa... :D

February 21, 2019

REISSUHAAVEITA

IMG_2334
Thaimaa, Koh Lanta 2011

Viihdyn oikein hyvin kotimaassani Suomessa ja erityisesti omassa kodissani, mutta välillä tulee sellainen kaipuu päästä kokemaan uudestaan ulkomaiden ihmeitä. Olen elämäni aikana käynyt vain kolmessa maassa Suomen ulkopuolella, jotka ovat Viro, Englanti ja Thaimaa. Nyt kun viime reissusta on aikaa jo yli kaksi vuotta, niin alkaa olla jo kova hinku päästä lähtemään kohti jotain uutta seikkailua.

En ole koskaan tykännyt pelkästä viikonloppulomista, varsinkaan jos lomakohde on kauempana Suomen ulkopuolella. Pelkästään matkustamiseen menee melkeinpä jo yksi päivä, kun en asu pääkaupunkiseudulla tai edes sen lähettyvillä. Näin ollen mun mielestä ei ole mitään järkeä lähteä eka istumaan useammaksi tunniksi junaan, siitä vielä lentokoneeseen ja siitä päivä tai kaksi niin sama rumba vaan päinvastaisessa järjestyksessä. Siksi haluankin olla reissun päällä ainakin melkein viikon riippuen hieman matkakohteesta. Pidemmälle mentäessä esimerkiksi Aasiaan mun mielestä pelkästään yksi viikko on aika lyhyt aika, kun matkustamisessa itse kohteeseen menee ainakin yksi päivä, eikä lentoliput ole mistään halvimmasta päästä.

Listasin tähän alle kaikki pakko-päästä-näkemään maat ja miksi juuri ne. Toki muitakin kiinnostavia kohteita löytyisi varmasti, mutta nämä ainakin haluaisin päästä näkemään vielä joku päivä. Kuvina toimii tällä kertaa parhaimmat otokset mun edellisiltä reissuilta. Ai kauheeta mikä matkakuume tässä iskeekin jo pelkästään suunnitellessa mahdollisia tulevaisuuden matkoja.

PB070051
Thaimaa, Kamala 2012
Reissuhaaveita-001
Thaimaa, Raya Yai 2012 - Thaimaa, Koh Lanta 2011

Roadtrip Lofooteille Norjaan


Norjan kauniit vuoristomaisemat ovat kiehtoneet mua jo vuosia ja nyt kovasti näyttää, että päästään lähtemään kesän lopussa yli viikon kestävälle reissulle. Matkaan lähdettäisiin todennäköisesti pakettiautolla, jossa myös yövyttäisiin milloin missäkin. Norjan puolelle mentäisiin Kilpisjärven kautta ja siitä jatkettaisiin matkaa kaikessa rauhassa kohti Lofoottien kärkeä. Reissu sisältäisi ainakin valokuvaamista, patikointia, purkkiruokia ja ennen kaikkea paljon oleskelua ulkoilmoissa parhaassa seurassa. Pitää vain toivoa, että sää suosii meitä, eikä koko ajan sada taivaan täydeltä *fingers crossed*.


Kesto: ainakin 1 viikko.


Autolla kiertelyä Skotlannissa

Olen tällä hetkellä aivan hurmaantunut Skotlantiin ja tahtoisin niin kovasti päästä näkemään sen paikan päältä. Hotelli todennäköisesti valittaisiin Invernessistä, sillä kulku-etäisyydet sieltä haluttuihin nähtävyys kohteisiin on kaikkein suotavin. Erityisesti tv-sarjan Outlander kuvauspaikat kiinnostaisi kovasti nähdä ja toki myös muitakin nähtävyyksiä. Myös Skotlannin historia ja arkkitehtuuri erityisesti vanhoissa rakennuksissa kiinnostaa mua todella paljon. Tälle reissulle auton vuokraaminen olisi aika välttämättömyys, sillä näkemistä riittää ympäri Skotlantia ja matkan varrella varmasti tulisi ylimääräisiä pysähdyksiä, mikäli jotain kiinnostavaa tulisi vastaan.

Kesto: 5-7 päivää.

Ensimmäistä kertaa Pohjois-Suomeen

Hävettää myöntää, että ylin paikka, jossa olen Suomessa vieraillut on Nurmes. Olisi siis jo aika päästä näkemään myös Pohjoista puolta omasta kotimaasta. Lappi kiinnostaa kokea erityisesti näin talvisin vaikkapa laskettelun merkeissä. Olisi kiva yöpyä jossain hotellissa, jos matkaseurue koostuu vaan kahdesta henkilöstä. Mikäli saataisiin isompi porukka kasaan, niin silloin ehdottomasti toimivampi vaihtoehto olisi vuokrata jokin mökki. Tällä reissulla haluisin ainakin opetella kunnolla laskettelemaan, kokeilla ensimmäistä kertaa koiravaljakkoajelua ja nähdä upeita revontulia.

Kesto: noin 4 päivää.

IMG_6339
Englanti, Lontoo 2016
Reissuhaaveita
Englanti, Lontoo 2016

Viikonloppuloma naapurimaahan Venäjälle

Rupesin yksi päivä katselemaan ihan huvikseni, että missä olisi lähin oikeasti ISO Victoria's Secret myymälä ja vastaukseksi pamahti yllätykseksi Pietari. Meidän Suomen VS myymälät eivät ole mitään päätä huimaavan isoja, eikä niiden tuotevalikoimassa ole läheskään kaikkia tuotteita, joita esim. heidän verkkokaupasta löytyy. En ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut Venäjästä matkakohteena lähinnä kielimuurin takia, mutta voisin lähteä sinne ihan vain isomman VS:n takia. Uskon kyllä, että varsinkin Pietarissa, joka on suosittu matkailukohde, löytyy myös asiakaspalvelijoita, jotka puhuvat edes jonkun verran myös englantia. Pietari kaupunkina muutenkin näyttää todella kauniilta ja siellä olisi kiva vierailla kesällä tai alkusyksystä.

Kesto: noin 3 päivää.


Uusintakierros Englantiin


Tämä maa vei mun sydämen kertaheitolla ja jo odottaessa lentoa takaisin Suomeen tuli kaipuu päästä uudestaan Lontooseen. Vaikka oltiin viimeksi reissussa melkein viikko, niin paljon jäi silti nähtävää, kun aika loppui meidän harmiksi kesken. Nähtävyyksien listaan jäi vielä Tower Bridge, Kensington gardens ja The British Museum. Myöskin Harry Potter studiolle haluaisin mennä uudelleen, sillä sinne on rakennettu uutta, kuten kielletty metsä ja Irvetan velhopankki, joka aukaistaan parin kuukauden päästä. Lontoon shoppailu mahdollisuudet houkuttaisi myös kuten jättimäinen kolme kerroksinen Victoria's Secret ja Ted Bakerin iso myymälä.

Kesto: 5-7 päivää.

Italian läpi autolla

Oi ihana Italia! Tässä maassa on niin monta kiinnostavaa kaupunkia, joissa halusin käydä. Olisi siis varmaan fiksuinta vuokrata auto kulkupeliksi sillä tässä maassa riittää nähtävää. Jotta reissu ei tulisi niin kalliiksi, niin olisi varmaan suotavaa varata halvimmat hotellihuoneet tai Airbnb kämpät. Kaupungeista mua kiehtoo erityisesti Rooma, Venetsia, Portofino ja Firenze. Myös Como- ja Gardajärvellä olisi kiva käydä. Varmasti toki löytyisi muitakin vähintään yhtä ihania kaupunkeja vierailtavaksi, mutta nuo erityisesti haluaisin kokea. Myöskin Italian herkullinen ruokakulttuuri vetää mua puoleensa enemmän kuin minkään muun maan.

Kesto: 2 viikkoa.

Pyramidien ihmettelyä Egyptissä

Heti kun pienenä tyttönä näin leffan Muumio, niin halusin siitä lähtien päästä vierailemaan Egyptissä. Muinainen Egypti ja sen mysteerit ovat kiehtoneet mua aina ja monet kymmenet historian kirjat ja videot on koluttu läpi pelkästä mielenkiinnosta. Kairo kiinnostaisi mua kaupunkina erityisesti, sillä Gizan pyramidit ovat ihan siinä vieressä ja museoita siellä varmasti riittäisi yllinkyllin. Tosin sieltä olisi sitten noin seitsemän tunnin matka muihin nähtävyyksiin kuten Luxoriin ja Kuninkaiden laaksoon, joissa halusin niin kovasti käydä. Hotelli olisi siispä hyvä valita noin puolivälistä noita nähtävyyksiä.

Kesto: 5-7 päivää.


IMG_6587
Englanti, Lontoo 2016
IMG_4684
Thaimaa, Rawai Beach 2012
Kaupunkien tutkailua Ranskassa

Ranskasta löytyy ainakin kaksi kaupunkia, joissa haluaisin käydä. Ensimmäinen on tietysti mikä muukaan kuin Pariisi, joka kiinnostaa jo pelkkänä kaupunkina kokea. Nähtävyyksiä siellä riittäisi aina Eiffel-tornista Versaillesin palatsiin asti. Tietysti Disneylandissa pitäisi myös käydä kerta se on ihan Pariisin vieressä. Toinen kaupunki, löytyy noin seitsemän tunnin junamatkan päästä Pariisista eli Cannes. Olisi varmaan viisainta yhdistää molemmissa kaupungeissa käynnit samalle reissulle, sillä junaliput Ranskassa ovat todella halpoja ja kyseiselle matkalle tulisi hintaa vain noin 25 euroa. Näin reissusta tulisi sekoitus kaupunki- ja rantalomaa. Cannes kiinnostaa mua lähinnä vaan kaupunkina ja oikeastaan ainut paikka, jonka haluaisin siellä nähdä on Le Suquet niminen vanhan kaupungin osa. Muuten Cannesissa vietetyt päivät koostuisi lähinnä rantatuolissa loikoillusta ja hyvästä ruuasta nauttimisesta... ehkä myös muutaman drinkin voisi nauttia rantatuolista käsin.

Kesto: ainakin 1 viikko.

Aasian lämpöä Indonesiassa

Haluaisin kokea jonkun toisen lämpimän Aasian maan (Thaimaassa olen käynyt jo kaksi kertaa, joten se alkaa olla jo nähty paikka) ja mikä olisikaan sen parempi kuin Indonesia. Bali kiehtoisi mua kaupunkina erityisesti, mutta haluaisin käydä myös muissakin paikoissa, jotka eivät ole niin turistirysiä. Tämä loma olisi suunnattu lähinnä pelkästään rentoutumiselle ja muutamalle nähtävyydelle, jotka ovat ainakin Ubudin riisiviljelmät ja Campuhan Ridge Walk. Vähän niinkuin Thaimaassa ollessa haluan, että ainut mun huolenaihe on mitkä bikinit puen sinä päivänä ja mitä tilaan tällä kertaa ravintolan menusta.

Kesto: 2 viikkoa.

Valintojen täytteinen Amerikka

New York on aina ollut kohde, jossa haluaisin niin kovasti päästä vierailemaan. Varsinkin Gossip Girlin ja SATC kuvauspaikat kiehtoisi kokea omin silmin ja tietysti muut suositut nähtävyydet. NY:ssa yöpyminen on vaan hirveän kallista, joten majapaikka tulisi valita halvimman mukaan ja jos aamupala ei kuulu hintaan, niin pieni keittiö pitäisi siellä kans olla. Uskoisin, että joka päivä ei raaski käydä Amerikan hintatasolla syömässä ravintoloissa, joten myös senkin takia oma keittiö hotellihuoneessa olisi välttämättömyys. Amerikasta myöskin Orlando kiinnostaa mua lähinnä vaan sen takia, koska siellä on rakennettu jättimäinen Harry Potter maailma, jonne on pakko päästä vielä jokin päivä... :D

Kesto: 5-7 päivää.

February 11, 2019

BLOGIYSTÄVÄKIRJA

IMG_1689-2

Nämä kuvat ovat pyörineet täällä julkaisemattomana jo viikon verran, kun tekstin tuottaminen ei ole lähtenyt rullaamaan. Muita postaus ideoita kyllä löytyy pitkä lista ja muutaman olen jo aloittanut luonnostamaan. Jostain syystä näiden kuvien kaveriksi (ja myös muidenkin pelkkien asukuvien kanssa olen huomannut saman ongelman) en millään meinannut kesksiä mitään kirjoitettavaa. Pidin siis ihan suosiolla tämän postauksen taka-alla, jotta saisin mun kirjoitus inspiraation takaisin. Pieni tauko näytti tekevän tehtävänsä, sillä eilen vihdoin sain kivan idean päähän ja niillä sekunneilla rupesin sitä raapustamaan tänne.
Jotkut varmaan muistaa lapsuudestaan tai myöhemminkin suosituksi nousseet ystäväkirjat, joihin sai itse ja omat kaverit kirjoitella vastauksia kysymyksiin. Omassa lapsuudessa mulla on tälläisiä kirjoja useampi ja aina välitunneilla vaiheltiin niitä kavereiden kanssa, joita sitten kirjoiteltiin. Kyseiset kirjat taitavat vieläkin olla mulla tallessa äitini luona, joten täytyy seuraavalla kyläilykerralla lukaista niitä, nyt kun rupesi ne kiinnostamaan. Tältä näyttää mun tämänhetkiset vastaukset!

Koko nimeni on... Sari Anneli Pirinen.

Minua kutsutaan myös seuraavilla nimillä... Sarppa, Saparo ja Rinsessa.

Olen syntynyt... Kontiolahdella 23. heinäkuuta vuonna 1995.

Horoskooppimerkkini on... leijona!

Lempivärini on... varmaankin vaaleanpunainen.

Pienenä haave ammattini oli... kuulema siivooja.. jep ei tainnut ihan se miusta tulla. :D

Kolme parasta piirrettä minussa ovat... osaan ajatella aina positiivisesti, olen hyvin järjestelmällinen ja olen ikuinen haaveilija.

Lähitulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu... ainakin yksi ulkomaanmatka ja haluisin opetella tekemään myös satunnaisia videoita tänne silloin tällöin.

Suosikki kaupunkini on... täytyy varmaan sanoa, että Lontoo, koska en ole niin monessa eri maassa käynyt.

Suosikki biisini on... mun ikuinen kestosuosikki biisi eli Linkin Park - Leave Out All The Rest. Olen myös suunnitellut tatuoivani kyseisen biisin nimen mun reiteen Chesterin muistoksi.

Asukuvat

Suosikkiruokani on... varmaankin niinkin suomalainen kuin karjalanpaisti ja -piirakat.


Suosikki juomani on... ehdottamasti maito! En haluaisi syödä mitään ruokaa ilman maitoa, kun kaikki maistuu paremmalta sen kanssa. Ulkomailta tullessa ensimmäinen ostos lentokentällä onkin maitotölkki, sillä sitä kerkiää tulla jo ikävä oli reissu minkä mittainen tahansa.



Suosikkisarjani on... Outlander, jonka uudet jatkot pyörivät nyt myös telkkarissa! Kestosuosikki sarjana mulla on 24, johon ei vaan koskaan kyllästy. Mieleen on jäänyt myös yksi kauhusarja The Haunting Of The Hillhouse, joka oli todella hyvin tehty ja sai miut pomppimaan kauhusta monessa kohdassa.


Paras näkemäni elokuva... kauhugenrestä ainakin Within! En nykyään oikein katso mitään muita genren leffoja kuin toiminta ja kauhu.

Suosikkikosmetiikkatuotteeni on... varmaankin bio-oil. Kaikista muista kasvovoiteista mulle tulee vaan lisää näppyjä kasvoihin.

Eläimiä joista pidän... kissat, oravat ja siilet. Myös koiratkin ovat ihan suloisia, mutta olen aina hieman varautunut niiden kanssa.

Suosikkisovellus puhelimessani on... Instagram! Sitä tulee käytettyä varmaan eniten kaikista.

Mitä pakkaat mukaan matkalle... toilettilaukun, meikkipussin, tarvittavat elektroniikat ja miljoona eri asua, vaikka reissu ei kestäisi pitkään.

Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe... ainakin laulan biisien mukana, jos satun kuuntelemaan jotain ja juttelen/laulan mun kissoille :D

Viimeisin sisustusostoksesi... meikkipöydälle uusi rahi. Mun entinen ei käynyt enää meidän sisustukseen, joten tilasin viime viikolla uuden. Olisin halunnut tilata sen vaaleanpunaisena, mutta avopuoliso ei antanut lupaa siihen, joten ostin sen beigenä...

Hartain toiveeni on... että kaikki mun läheiset saavat elää terveenä ja pitkään... ja myös kolmas kissa meidän perheeseen olisi ihan kiva :))

IMG_1672-2
Jacket Vero Moda - Knit Bikbok - Jeans Bikbok - Beanie Weekday - Beltbag Bershka - Gloves Taru (Sokos)