Helou! Meinasi jo pelko tulla, että saanko tehtyyn tästä kuusta puhelin kuva postausta. Kalenteri näyttää ihan täyteen buukatulta toukokuun kohdalta, mutta jostain syystä niitä kuvia ei ole tullut räpsittyyn. No jaa postauksia silti mie oon kirjoitellut enemmän kuin minäkään muuna kuukautena, joten olkoot, näillä mennään.
1. Nämä leffat eivät kyllä petä koskaan! Niin hyvä, vaikka aluksi vähän epäilin tuota.
2. Alkoi iskee jo epätoivo jatkuvien lumisateiden takia, mutta kyllä se kesä näkyy tulevan pikku hiljaa.
3. Mun peli kokoelma sai taas täydennystä. Harmi vaan että noista oli vaan pariksi viikoksi iloa, sillä molemmat oon jo pelannut läpi. Nyt pitää taas ruveta uutta metsästämään. Saa myös vinkata jotain hyvää toiminta peliä, jos on jokin mielessä!
1. Siskon tytön synttäreillä. Oi nami nuo siskon tekemät kakut olivat niin hyviä. Molempia ahdoin ihan kunnolla, kun saatiin jämät kotiin syötäväksi.
2. Nyt on piknik kausi avattu. Vaikka aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta koko ajan, niin oltiin silti ihan jäässä. No onneksi mulla oli toi pizza lämmittämässä :P
3. Kävin noin viikko sitten näöntarkastuksessa ja molemmissa silmissä lukemat ovat pysyneet samalla. Tarkoitus ei ollut ostaa uusia laseja, mutta ihastuin noihin silmälaseihin heti kun näin ne ja kaupan päälle valitsin kanssa aurinkolasit. Niin nätit molemmat!
May 31, 2017
May 24, 2017
Bucket list for summer 2017
Hei taas! Ah ihanaa vihdoin alkaa näyttää jo kesältä! Eilen kerkisin palaa toisen kerran tänä vuonna kun otin takapihalla aurinkoa, joten tänään otin vuorostaan sitten selälle. Iltapäivällä kun oltin kaverin kanssa piknikillä, niin molemmat oltiin ihan jäässä, vaikka aurinko paistoi ja plussa asteita oli varmaan lähemmän kaksikymmentä. Hassua sillä vasta olin hikoillut bikineissä takapihalla, eikä sitten muualla tarkene edes pitkähihaisissa ja lahkeisissa vaatteissa. No onneksi kesä on vasta alussa.
Mutte nytten olisi vihdoin aika mun kesän tehtävälistalle. Tuttuun tapaan saatan lisätä listaan uusia tehtäviä, jos jotain vielä tulee mieleen. Kesän lopussa käyn läpi sitten että miten kävi listan kanssa. Ihanaa loppuviikkoa teille! :)
TÄNÄ KESÄNÄ:
♡ Tee roadtrip ympäri Suomea.
♡ Mene Ilosaarirock festarille.
♡ Käy jossain vesipuistossa.
♡ Muuta omaan kämppään (mikäli vaan saisin töitä).
♡ Käy seikkailee köysiradalla.
♡ Käy jossain huvipuistossa.
♡ Käy sup lautailemassa.
♡ Tee päivän reissu Kalliojärvelle.
♡ Osallistu Kuopion väriestejuoksuun.
♡ Hanki GoPro kamera.
♡ Herkuttelee Vesikioskin pullavohveleilla.
♡ Ota paljon kuvia ja videopätkiä GoProlla.
♡ Katsele auringonlaskua skumpan tai viinin kera.
♡ Maistele ekaa kertaa Möet skumppaa.
♡ Laita hiukset valmiiksi syksykuntoon.
♡ Käy frisbee golfaamassa.
♡ Leiki vesisotaa (pyssyillä tai palloilla).
♡ Käy ottamassa lisää mustetta iholle.
♡ Vietä muutama yö mökkeilemässä.
♡ Käy paljon lenkkeilemässä.
♡ Käy ammuskelee sisäampumaradalla.
♡ Käy ajelee kajakilla.
♡ Ota kesästä kaikki irti!

May 18, 2017
The Road so far, 2008 - 2016
Mun silmiin ihan koskee katsoo näitä kuvia. Hyi että. No tässä tämä toinen osa mun elämänkaaresta. Jos et ole ensimmäistä lukaissut, niin se löytyy täältä. Eli homman nimi on se että kerron joka vuodesta olennaisimmat asiat ja kuvat ovat havainnollistamassa tätä mun värikästä nuoruusaikaa.
2008 Hannah Montana aikakausi
Olin juuri mennyt yläasteelle ja Bratzit oli pakattu jo pois laatikoihin (jotka on mulla vieläkin, kun en raaski luopua niistä) tosin äidin ehdotuksesta ja meillä oli juuri sopivasti tiedossa muutto uuteen kämppään, joten leikkejä en enää rakentanut sinne uudelleen. Leikkimisen tilalle tuli Sims pelit tietokoneelle, joita pelasin vielä pitkälle amikseen asti ja ylikin. Mulla oli tuolloin vieläkin menossa Hannah Montana villitys ja kaverin kanssa kuvattiin myös tanssiesityksiä niitä biisejä taustalla. Ne videot eivät kyllä koskaan tule näkemään päivänvaloa ja mun kaveri on asiasta ihan samaa mieltä.
2009 Twilight aikakausi
Jep. Tuona vuonna alkoi tämä järkyttävä Twilight villitys, enkä ollut ainut fani mun kaveriporukasta, mutta tapani mukaan mun villitys näkyi myös ulkonäössä kuin sisustuksessa. Värjäsin silloin hiukset ruskeaksi niinkun Bellalla ja otin myös mun ensimmäiset sinettipidennykset. Aloitin myös tuona vuonna käyttämään meikkiä, mutta todella vähän.
2010 Emo/hipsteri aikakausi
Mun pahin Twilight villitys taisi vihdoin lakata ja tilalle tuli kausi jolle en keksi edes järkevää nimeä. Aloitin tuolloin harrastaa parkouria ja kiersin etsien itselleni mieluisaa taistelulajia tosin löytämättä sitä. Innostuin kanssa graffiteista ja maalasin omaan huoneeseen myös sellaisen. Tyyli muuttui ihmeen poikamaiseksi ja mun innostus Rock musiikkiin teki alkuaan, eikä ole vieläkään kadonnut vaan päinvastoin en muuta nykyisin kuuntelekkaan. Rupesin myös käyttämään venytyskorviksia ja näköjään hiukset värjäsin mustaksi.
2011 Hipsteri/lissu aikakausi
Tänä vuonna valmistuin yläasteelta ja aloitin amiksen. Tyyli on selkeesti muuttunut hiukan tyttömäisemmäksi, mutta haluaisin kysyä ton ajan itseltäni, että mikä toi miksi toi peruukki? Olin tuolloin manga fani ja opiskelin myös jonkin aikaa Japanin kieltä. Halusin katsos silloin itselleni japanilaisen poikaystävän ja jotenkin mun hänen kanssaan olisi pitänyt kommunikoida. Oi voi onneksi toi vaihe meni ohi yhtä nopeasti kun tulikin.
2012 Askel-kohti-ihmisen-näköistä aikakausi
Tuona vuonna olin ollut jo jonkin aikaa amiksessa ja ulkonäöstä päätellen se teki ihan hyvää mulle. Mulla oli vissiin joku etsin-itseäni vaihe päällä, kun en löytänyt itsestäni melkeinpä yhtään selfietä. Löysät hupparit ja sivuotsis näköjään jäi pois tuona vuonna ja tilalle tuli keskijakaus ja klipsipidennykset. Kaveri teki tuolloin ripsienpidennyksiä ja mie oli kansta-asiakas. Se leikki loppui tosin allergiseenreaktioon, enkä enää sen jälkeen niitä ottanut. Aloitin myös kirjoittamaan tätä blogia, enkä olisi uskonut näpytteleväni vieläkin tänne postauksia. Tarkoituksena oli vain pitää matkablogia, mutta tässä sitä nyt ollaan. Muutenkin aloin lukemaan muita blogeja ja pukeutumaan enemmän muodin mukaan.
2013 Bilehile aikakausi
Näköjään klipsipidennykset saivat kyytiä ja tilalle tuli jo ennestään tutut sinettipidennykset. Ripsienpidennysten tilalle tuli arkisin pelkkä eyeliner ja ripsiväri. Viikonloppuisin käytin sitten irtoripsiä. Täytin tuona vuonna 18, joten baarissa tuli oleskeltuun aina viikonloput ja kavereiden kanssa naureskeltiin että Club Joensuu on kuin toinen koti meille.
2014 En keksi nimeä aikakausi
Tämän vuosi ei paljoa poikkea aiemmasta vuodesta. Edelleenkin sinetit pysyivät tiukasti päässä ja irtoripsiä käytin joka päivä. Suoritin autokortin vuoden alussa. Valmistuin ton vuoden joulukuussa merkonomiksi, mutta valmistumista juhlittiin vasta seuraavan vuoden puolella.
2015 Haluan-näyttää-Megan-Foxilta aikakausi
Hiusten väri muuttui tummemmaksi ja kulmakarvoja taisin nyppiä ihan urakalla. Itseruskettavan kanssa läträsin varsinkin kesällä, kun oli iho jo vähän päivittynyt. Kesän ajan olin ilman sinettejä ja korvikkeena oli klipsipidennykset. Sain myös tuona vuonna silmälasit ja maailma tarkentui kummasti. Otin tuona vuonna mun ensimmäisen tatuoinnin ja muutaman kuukauden päästä toisenkin. Loppuvuodesta pääsin Avartum-Instituutti koulutukseen, jota jatkui seuraavat puoli vuotta.
2016 Luonnollisempi lookki aikakausi
Toukokuuhun asti olin Avartumin koulutuksessa ja työharjoittelussa vaateliikkeessä, jossa viihdyin paremmin kuin hyvin. Sineteistä en raaskinut vielä luopua, vaikka omat hiukset alkavat olla jo melko pitkät. Irtoripsistä luovuin kokonaan mikä oli tosi hyvä päätös sillä mun omat ripset ovat nyt varmaan pidemmät kuin koskaan. Alkuvuodesta mulla kerkisi olla vähän aikaa ripsienpidennykset, mutta yllätys yllätys sain taas allergisenreaktion. Hiustenväri on hiukan vaalentunut ja kulmakarvat tuuhentuneet tosin ihan hyvä vaan. Tykkään muutenkin tosta mun luonnollisesta lookista paljon enemmän.
Toivottavasti kuvat eivät järkyttäneet teitä liikaa. Hetken jo mietin, että julkaisenko tätä ollenkaan. :D

May 12, 2017
For this summer
Hola! Ajattelin kirjoitella tänne juttuja mitkä miellyttää mun silmää tänä kesänä, mikäli se nyt edes tulee. Noista näkeekin jo, että kukkakuosi, printit ja niitit/soljet ovat tämän kesän juttu ja suurin osa noista tuotteista on päätynyt jo tilaukseen, heh upsista. Mun shoppailu himo kasvaa aina vuodenaikojen vaihteessa, kun joka vuosi tulee aina jotain uusia kivoja tuotteita, mitkä munkin on pakko saada. Näitä on nyt aika pitkä lista käydä läpi joten eikun vaan aloitetaan!
√ Mustat nahkasandaalit
En olisi uskonut vielä viime kesänä tykkääväni tuollaisista sandaaleista, mutta mun mielestä nuo olisi tosi kivat nyt kesäksi. Menisi niin hyvin jonkin mekon kanssa tuomaan vähän sellaista ns. "edgy" tyyliä.
√ Pinkit espardillot
Nämä ovat vaan niin söpöt, että oli pakko ostaa tollaset. Tosin ihan nuo ei lähtenyt tilaukseen vaan pinkit jossa lukee "grl pwr". Oon ruvennut lovettamaan kaikkia feministisiä tuotteita :´D
√ Mustat nahkanilkkurit
Maailman hienoimmat ja mukavimmat kengät jalassa! En malta odottaa, että pääsen käyttämään noita kesällä.
√ Gucci Dionysus GG supreme olkalaukku
Hehe tää on ehkä vielä liian kallis mun kuukausituloihin katsottuna. Vielä joku päivä mie ostan ton itselleni!
√ Ted Baker kolikko/kortti lompakko
Mie harvemmin maksan käteisellä, eikä lompakko aina mahdu kaikkiin laukkuihin mukaan, joten kortit ovat sitten laukun pohjalla. Tossa olisi vielä vetoketjutasku johon saisi laitettuun myös käteistä halutessa.
√ Kukallisia shortsihaalareita
Mie oon niin mekko tyttö, mutta silti huolettomampi olo mulla on mekoilta näyttävien jumpsuittien kanssa. Shortsihameita mulla on jo iso läjä, mutta haalareita vai yksi, joten oli aika tehdä siihen muutos.
√ GoPro Hero5
Tämän oon perustellut jo monta kertaa tänne, joten olen nyt vaan ihan hiljaa.
√ Ray-Ban round metal aurinkolasit mustana
Oon katsellut just tuota mallia jo pitkään ja ne näyttäisi niin hyvältä jokaisen asun kanssa. Ainut huono puoli vaan, että noihin ei varmaan saisi tehoja, joten puolisokeana joutuisin kulkemaan.
√ Keltaiset kukka bikinit
Mulla on tapana joka kesä ostaa uudet bikinit ja tällä kertaa haluan keltaiset kukalliset.
√ Printti paitoja
Varsinkin kaikki Disneyn hahmot ja feministiset tekstit ovat mun mieleen.
√ Essien kynsilakkoja
Tuo oranssi ja luumunpunainen mun on pakko ostaa itselleni. Niin ihanan kesäiset sävyt!
√ Urban Decay Naked3 lumivärisetti
Tuossa setissä on just vaaleanpunaisia ja ruusukullan sävyjä, joita oon metsästänyt halppis kosmetiikka merkeiltä tuloksetta.
√ Kukallinen farkkutakki
Ah, tuo takki oli rakkautta ensisilmäyksellä! Harkinnassa on vielä nahkatakki saman tyyppisillä printeillä, sillä tosta farkku versiosta tuli kertaheitolla mun lemppari takki kesäksi.
√ Nike juomapullo
Entinen on niin aikansa elänyt, joten olisi aika jo uudelle.
√ Nike joogamatto
Ennen ja jälkeen treenin olisi paljon helpompi venytellä ihan joogamatolla, kuin taljalla xD

May 09, 2017
Ruffle overdose
Heippa! Joensuulaiset varmaan huomaavat, että nämä kuvat ei ole otettu tänään. Täällä oon koko päivän on satanut joko lunta tai rakeita ja myö oltiin vielä lenkillä silloin utransaaressa. Vähän aikaa jouduttiin olla katoksessa suojassa, ennen kun päästiin jatkamaan matkaa paikat jo ihan jäässä. Ei näytä kesä tulevan tänä vuonna ollenkaan...
Käytiin yksi päivä kaverin kassa kuvailemassa mun päivän asua ja halusin ikuistaa ton yli-ihanan röyhelö paidan mikä on mun lemppari tällä hetkellä. Ainut huono puoli tossa puserossa on sen kangas, sillä se rypistyy todella helposti ja kerää kaiken karvan. Itselläni on vielä kaksi kissaa, joten teippiharja on kovassa käytössä koko ajan.
Nyt taidan sulkea koneen hetkeksi ja mennä kuumaan kylpyyn rentoutumaan ja lukemaan Harry Potteria ennen illan Criminal Minds maratonia. Ihanaa tiistai-iltaa teille! :)
Takki kirppari | Pusero H&M | Farkut Bikbok | Kengät Bianco | Laukku Michael Kors | Aurinkolasit Ray-Ban
May 03, 2017
Vappu '17
Vappuaattona pakkasin kimpsut ja kampsut kasaan ja pyöräilin siskon luokse. Grilli oli jo laitettu tulille, joten sain suoraan ruuat viedä kokille. Pian päästiin jo syömään kauden ensimmäiset grilliruuat ja ai että miten hyvältä se pitkästä aikaa maistukaan. Heti perään syötiin myös jälkkäriksi suolakinuskijuustokakkua ja kahvia. Pienen ruokakooman jälkeen käytiin vielä saunassa ja itse taisin viihtyä siellä lähemmäksi tunnin. Pitkästä aikaa kun saunaan pääsen, niin mulla vierähtää siellä aina tovi. Lähemmäksi kello yhdeksää lähdin sitten takaisin kotiin Kentsun luokse ja loppuillan muokkailin vaan kuvia, kun väsymys alkoi jo iskeä. Tässä alkaa jo vanhaksi itsensä tuntea. Joitakin juhlapäiviä ei vaan aina tee mieli juhlia baarissa, vaan perheen kesken rentoutuen. Ihanaa loppuviikkoa teille!
May 01, 2017
Saturday girls night
Laitan sittenkin vappu viikonlopun kahteen osaan, sillä kuvia taas tuli otettuun ihan kiitettävästi. Eli lauantaina mun kaveri tuli yökylään ja käytiin kaupasta vähän herkkuja illaksi. Tehtiin itse tuulihattuja ja täytteeksi laitettiin tonnikalaa ja ruohosipuli tuorejuustoa. Muut herkut olikin vain asettelemista vaille valmiit paitsi no tietysti toi vaniljavaahto mansikoille, joka oli vatkattava. Illemmalla siirrettiin herkut olkkariin sohvapöydälle ja katsottiin leffaa. Leffa tosin oli aivan surkea (I am the pretty thing that lives in the house), mutta ilta oli muuten oikeen onnistunut! Hyvää vapunpäivää kaikille! :)
Subscribe to:
Posts (Atom)