Huh näitä kuvia on ihan sikana koneen uumenissa ja varoitan jo tässä vaiheessa, että tästä tulee kilometri postaus. Jouduin karsimaan ihan kunnolla kivoja kuvia, kun niitä alkoi olemaan yhteen postaukseen jo yli neljäkymmentä, heh. Jos Harry Potter aiheena ei kiinnosta, niin suosittelen jo skippaamaan tämän postauksen ihan suosiolla.
Meidän Lontoon reissun kohokohta (ja oikeastaan koko syy miksi ylipäätään tonne lähdettiin) oli Warner Bros Studio tour The Making of Harry Potter. Molemmat ollaan Potter fani tyttöjä ja tonne pääsystä ollaan unelmoitu jo vuosia. Pakko myöntää, että kyllä mulla ainakin muutama onnen kyynel vierähti, kun noi alla olevat ovet avattiin tonne saliin... :'D
Studion lähelle kulki meidän onneksi metro ja ulos kun astuttiin, niin päästiin linja-auto kyydityksellä suoraan itse studiolle. Liput onneksi oltiin jo hankittu Suomesta käsin, sillä ihmisiä siellä oli ihan jäätävä määrä. Kierros aloitettiin ensin ryhmän kanssa yhteisesti, jonka jälkeen sai ruveta kiertämään ihan vapaasti. Noiden leffa kamojen lisäksi tuolla sai kokeilla mm. simulaattori huispausta, taikomista ja niin paljon muuta siistiä. Noista sai myös itselleen ostettuun videon tai/ja kuvia.
Mutta enempää spoilaamatta annan nyt kuvien puhua!
Hatun nosto sinulle joka jaksoit tämän postauksen loppuun saakka :'D